McLaren kilpailee formula ykkösten Britannian GP:ssä poikkeuksellisessa ulkoasussa.
Wokingissa majaansa pitävä talli on julkistanut Silverstonen viikonloppua varten erikoisvärityksen, joka on saanut inspiraationsa McLarenin historian ensimmäisestä Formula 1 -autosta, M2B:stä.
Talli jättää kotikilpailussaan sivuun tutun papajanvärisen ilmeensä ja tuo radalle retrohenkisen värityksen kunnianosoituksena historiansa alkutaipaleelle.
McLarenin ensimmäinen Formula 1 -auto, M2B, nähtiin kuninkuusluokassa vuonna 1966. Tallin perustaja Bruce McLaren ja uusiseelantilainen Chris Amon ajoivat autolla McLarenin debyyttikaudella.
Vaikka M2B ei noussut tallin menestyksekkäimpien autojen joukkoon, sillä saavutettiin heti ensimmäisellä kaudella MM-pisteitä. Bruce McLaren sijoittui Britannian GP:ssä kuudenneksi ja Yhdysvaltain GP:ssä viidenneksi.
M2B:tä käytettiin kauden aikana kahta eri moottoria: Ford 406 3,0-litraista V8-moottoria sekä Serenissiman V8-moottoria. Kumpikaan vaihtoehdoista ei kuitenkaan osoittautunut erityisen suorituskykyiseksi tai luotettavaksi.
McLaren juhlistaa nyt yli puolen vuosisadan takaista historiaansa tuomalla M2B-ilmeen moderniin F1-autoon juuri kotikilpailussaan Silverstonessa.

































