Entinen Williams-tallin tallipäällikkö Claire Williams uskoo George Russellin pystyvän nousemaan vielä formula ykkösten maailmanmestariksi tämän kauden aikana.
Russell kavensi eroa Mercedeksen tallikaveriinsa Kimi Antonelliin voitettuaan Itävallan GP:n. Samalla MM-sarjan kärjessä olevan Antonellin etumatka kutistui 40 pisteeseen.
Williams tuntee Russellin hyvin, sillä hän johti Williams-tallia britin kolmen ensimmäisen F1-kauden aikana.
Williamsin mukaan mestaruustaistelussa ratkaisee lopulta henkinen vahvuus.
– Kyse on psykologisesta taistelusta, joka ratkaisee sodan lopulta. Uskon, että George voittaa sen, koska hänellä on tässä vaiheessa hieman enemmän kypsyyttä kuin Kimillä – yksinkertaisesti kokemuksen ansiosta, Williams sanoi.
Russell ajoi Williamsilla vuosina 2019–2021 Mercedeksen juniorikuljettajana ennen siirtymistään tehdastalliin kaudeksi 2022. Sitä ennen hän ehti tuurata Lewis Hamiltonia vuoden 2020 Sakhirin GP:ssä, kun Hamilton sairastui koronaan.
Williams uskoo, että juuri Russellin henkiset ominaisuudet voivat muodostua ratkaisevaksi eduksi, kun vastassa on oma tallikaveri.
– Kokemukseni perusteella George pystyy täysin voittamaan sen psykologisen taistelun, jota maailmanmestaruudesta kilpaileminen omaa tallikaveria vastaan vaatii. Tallikaveri on yleensä kaikkein vaikein vastustaja, koska käytössä on sama kalusto.
Williams nosti esiin myös Russellin vahvan itsetuntemuksen.
– George on erittäin hyvä siinä, että hän tuntee itsensä. Hän miettii joka päivä, mitä hänen pitää tehdä päihittääkseen tallikaverinsa. Miten hän voi voittaa sen taistelun?
Russell juhli Itävallassa kauden toista osakilpailuvoittoaan. Edellinen voitto oli tullut jo kauden avauskilpailussa Melbournessa.

































