Hyundain Esapekka Lappi johtaa Ruotsin MM-rallia varsin selvällä erolla, mutta hän johtomarginaalinsa voisi mahdollisesti olla suurempikin.
Lappi joutui nimittäin hidastamaan eilen perjantaina tuntuvasti vauhtiaan tallikaveri Ott Tänakin ulosajon vuoksi.
Lappi koki, että hän menetti tilanteen vuoksi sekuntitolkulla aikaa ja vaati tuomaristolta aikahyvitystä. Sitä hän ei kuitenkaan saanut.
Tuomaristo tiedotti perjantai-iltana, että Lapin toive aikahyvityksestä on hylätty.
– Tuomaristo voi käyttää päätäntävaltaansa, jos se katsoo, että ajan menetys on ollut merkittävä, eikä kyseessä ole ”kisatapahtuma”. Kilpailijoiden tulee kuitenkin osoittamaan olosuhteiden olleen poikkeukselliset ja sen johtaneen ajan menettämiseen. Tuomaristo katsoo, että nämä kriteerit eivät tässä kohtaa täyttyneet, tuomaristo perusteli päätöstään.
Lauantain aamupäivä muutti kuitenkin asetelmia Lapin kannalta hyvinkin edullisiksi, sillä suomalaisen ainoa uhkaaja Toyotan Takamoto Katsuta ajoi ulos. Näin Lappi voi vain varmistella lauantaina voittoaan ja lauantain ehdollisia MM-pisteitään.
































