Rata-autoilun W Series -kausi käynnistyy tulevana viikonloppuna 26.6. Itävallassa. Kaikki kauden kahdeksan osakilpailua ajetaan tänä vuonna F1-kisaviikonloppujen yhteydessä lauantaisin.

Koska kisat jäivät viime vuonna epidemian vuoksi väliin, on mukana tällä kaudella 12 parasta kuskia kaudelta 2019 sekä 6 uutta kuljettajaa. Yhteensä kuljettajia on 12 eri maasta ympäri maailmaa.

Kaikki kuljettajat ajavat samanlaisilla autoilla, mutta poikkeuksena edelliseen kauteen autoja ei vaihdeta eri kilpailuiden välissä, vaan kuljettajat ajavat kaikki 8 osakilpailua samalla autolla. Sarjan voittaja saa 500 000 dollarin arvoisen rahapalkinnon.

Yksi ennakkosuosikeista tulevalle kaudelle on Emma Kimiläinen, joka edellisellä kaudella sijoittui kokonaispisteissä viidenneksi. Kaudella 2019 voitti Jamie Chadwick.

– Mestaruutta lähdetään hakemaan. Kauden aloitustestien perusteella se on täysin mahdollista, toki tosi tiukkaa, lupaa Emma Kimiläinen.

Naisten formulasarjan päätöskisa nähdään lokakuussa. Kaikki kisat ovat katsottavissa Elisa Viihde Viaplay -palvelussa.

Lähde: Nordic Entertainment Groupin tiedote

LUE MYÖS: Sami Pajari teki yhden asian harvinaisen selväksi – Juha Kankkunen näytti vihreää valoa (RalliF1.fi)