Secto Rally Finland tiedotti maanantaiaamuna, että Teemu Sunisen kilpailusuoritus viikonloppuna on hylätty. Syynä Sunisen hylkäykselle oli liian kevyt etupuskuri, joka ilmeni kisan jälkeisessä katsastuksessa. Näin ollen Sunisen voitto WRC2-luokassa vaihtui kitkerään pettymykseen.

Sunisen epäonni koitui toisen suomalaiskuljettajan, Emil Lindholmin onneksi. Voiton myötä tullut täysi pistepotti nosti Lindholmin kolmanneksi WRC2-luokassa. Samalla hän siirtyi WRC2 Junior -luokassa pistejohtoon, johon olisi noussut jo alkuperäisillä tuloksilla.

Lindholm ei ottanut hänelle voittoisia uutisia vastaan valtavin riemunkiljahduksin.

– Ei voittoa koskaan ole kiva saada tällä tavalla. Tiedämme, että missä järjestyksessä ajoimme rallin maaliin. Ei tämä henkilökohtaisella tasolla kuitenkaan millään tavalla voitolta tunnu, Lindholm kommentoi Rallit.fi-sivuston mukaan.

Samalla Lindholm löysi omasta suorituksestaan paljon kehittämistä tulevien kisojen varalle.

– Voittoa lähdettiin tavoittelemaan, mutta Teemu pääsi perjantaina meiltä turhan kauaksi. Vaikka me lauantaina ja sunnuntaina vähän häntä kiinni saimme niin emme tarpeeksi kuitenkaan, Lindholm totesi.

Sunisen hylkäyksen myötä myös WRC2-luokan muut kärkisijat menivät uusiin nimiin. Lopputuloksissa toiseksi kipusi virolainen Egon Kaur ja kolmanneksi uusiseelantilainen Hayden Paddon.

Lue myös:

Teemu Suninen hylättiin kisan jälkeen – WRC2-luokan voitto päätyi silti suomalaiskäsiin

Lue myös:

Jyväskylän rallissa historiallisen huono suomalaisputki