Legendaarisella Belgian SPA-Francorchampsin seitsemän kilometrinmittaisella kilparadalla ajetussa Lamborghini Super Trofeo ratasarjankilpailukauden neljännessä osakilpailussa saavutettiin erinomaistasuomalaismenestystä kun Olli Kangas nappasi tapahtumarikkassakilpailussa yllätysvoiton ja kuopiolainen Elias Niskanen jyväskyläläisentiimikaverinsa Mikko Eskelisen kanssa pokkasivat PRO-AM luokanpalkintokorokkeeen alimman sijan. Niiden myötä Eskelinen ja Niskanenovat tiukasti kiinni Euroopanmestaruussarjan hopeamitalissa kun ajamattaon enää yksi osakilpailuviikonloppu.

Perjantain ensimmäisessä 50 minuutin mittaisessa kilpailussa Eskelinenja Niskanen ajoivat PRO-AM luokan hopealle ja vastaavasti Kangas samanluokan pronssille. Lauantain kilpailussa Lamborghinin kilpailutoiminnanjunioriohjelmaan kuuluva Elias Niskanen erinomaisesti haastoiLamborghinin tehdaskuljettajia kunnes oman ajovuoronsa loppupuolellaosui kanssakilpailijaan sillä seurauksella, että kuljettajan puoleinenpyörä oli vaihdettava samanaikaisesti, jolloin Eskelinen hyppäsirattiin. Kuitenkin vain hetkeä ennen kuljettajan vaihtoa toinenkanssakilpailija ajoi ulos sillä seurauksella, että tuomaristo lähettiradalle turva-auton.

Olli Kangas ja Mikko Eskelisen autokunnan Elias Niskanen tulivatvarikolle ensimmäisinä. Nopean vaihdon myötä Kankaan japanilainentiimikaveri Yuki Nemoto pääsi palaamaan radalle välittömästi turva-autonperään. Sen sijaan Eskelinen palasi radalle renkaanvaihdon jälkeenyleiskilpailun sijalla 11.

Hetkeä myöhemmin kilpailu pääsi jatkumaan ja myös välittömästipäättymään kun kolme kanssakilpailija osui uusintalähdössä yhteen silläseurauksella, että ilma oli hiilikuidun osia hetken aikaa sakeana.Lisäksi kun kovavauhtisessa kolarissa myös rataa reunustanutmetalliverkko vaurioitui niin tuomaristo keskeytti kilpailun ja julistisen hetkiset tulokset lopputuloksiksi. Näin suomalainen Olli Kangas YukiNemoton kanssa kaikkien pääsi myös omaksi yllätykseksi pokkaamaanyleiskilpailun voiton ja täydet PRO-AM luokan sarjapisteet.

– Eilisen hopeasijan jälkeen lähdettiin tänään tavoittelemaansamanlaista tulosta. Tavoitteiden mukaisessa kyydissä oltiin siihensaakka kunnes arvioin radan pidon väärin ja osuin kanssakilpailijaanjolloin etupuskurin sisäosat alkoivat osittain hangata rengasta. Onneksirengas ei kuitenkaan rikkoontunut ja kaikkien tuurien säestämänä pääsinlopulta tuomaan auton Mikolle. Kuitenkin sitten samanaikaisesti alkoiradalla sattua ja tapahtua kun kanssakilpailijoita ajautui rengasseiniinsiten, että lopulta turva-auto lopullisesti sotki kilpailustrategiamme.Silti palkintokorokkeen alin sija tarjosi meille 10 mestaruuspistettä janäin saimme lisättyä EM-hopeamitalin etumatkaa 15 pisteeseen, Niskanenkertoo tiedotteessa.

– Tänään oli moottoriurheilun Jumalat meidän suomalaisten puolella kunOlli Kangas sai melkoisen lottovoiton päästessään juhlimaanyleiskilpailun ykkössijaa ja vastaavasti meillä Eliaksen osumassaetupyörä kesti kuljettajan vaihtoon saakka. Renkaan kudokset sieltäkyllä näkyi eli montaa kierrosta se ei olisi enää kestänyt, joten meidänoli pakko vaihtaa se ja kärsiä siitä menetetty aika samalla kun minähyppäsin ohjaamoon. Sitten uusintalähdössä pääsin ajamaan tasan yhdenmutkan verran kilpaa kun edestäni kanssakilpailijat kolaroivat autonsaratavalleihin ja kilpailu lopullisesti keskeytettiin. Silti pronssin jaeilisen hopeasijan pisteiden turvin olemme nyt tukevasti EM-hopeassakiinni, joka on tuloksellisesti paljon enemmän kuin osasimme elokuussakilpailukauden avauksessa odottaa, Eskelinen jatkaa.

PRO-AM -luokan sarjatilanteessa puolalaiset Karol Basz ja AndrewLewandowski varmistivat mestaruuden. Myös Eskelinen ja Niskanen ovatvain muutamaa pistettä vaille vähintäänkin EM-pronssimitalisteja kunkilpailukauden kaksi viimeistä osakilpailua ajetaan kolmen viikon päästäEtelä-Ranskan Paul Ricardin radalla. Koostelähetys sarjan edesllisestäeli Barcelonan osakilpailuviikonlopusta on nähtävissä sunnuntaina25.10.2020 klo 13.35 C More MAX TV-kanavalla.

Lähde: Tiedote. Kuva: Jani Kekoni

LUE MYÖS: Sami Pajari teki yhden asian harvinaisen selväksi – Juha Kankkunen näytti vihreää valoa (RalliF1.fi)