Turkin MM-rallissa on käynnissä ensimmäinen varsinainen kilpailupäivä ja perjantai käynnistyi Cetibelissä 38,1 kilometrin pätkällä.
Citroen-kuski Craig Breen iski kovan pohja-ajan päivän avauksessa ja toiseksi tullut Hayden Paddon jäi pohjista 4,8 sekuntia.
– Sieltä se tuli!, Breen iloitsi maalissa.
– Tulin lopun lujaa ja en tiennyt edes millä minuuttilukemalla olemme. Yritin vain pitää auton keskellä tietä ja se oli yhtä taistelua. Kuuntelin vain mitä Scott (kartanlukija) sanoi ja toivoin parasta, Breen nauroi ralliradiolle.
Parhaana suomalaisena ajaa viidennellä tilalla Toyotan Jari-Matti Latvala, joka jäi Breenin pohjista 10,5 sekuntia.
– Ihan mukava pätkä, mutta paljon on pölyä tiellä. Jouduin todella pinnistelemään nähdäkseni tien. Se alkoi siinä kahdeksan kilometrin kohdalla, ja kesti aina lopun 30 kilometriä, Latvala kertoi ralliradiolle.
Esapekka Lappi ajaaseitsemäntenä ja Ford-kuski Teemu Suninen puolestaan kymmenentenä.
Perjantaina on vuorossa vielä viisi erikoiskoetta.
Turkin MM-ralli(2/17)
1. Craig BreenCitroen 30.38,7
2. Andreas MikkelsenHyundai+4,8
3. Mads ÖstbergCitroen+10,7
4. Hayden PaddonHyundai+11,9
5. Jari-Matti LatvalaToyota+12,0
6. Thierry NeuvilleHyundai+18,2
7. Esapekka LappiToyota+22,0
8. Sebastien OgierFord+28,6
9. Ott TänakToyota+32,4
10. Teemu SuninenFord+32,7






























