Walesin MM-rallin viimeisen ja ratkaisevan erikoiskokeen yllä väijyy edelleen tummia pilviä. Pätkän ajaminenkin on ehditty kyseenalaistaa, sillä sen alkamisajankohtaa on siirretty nyt jo kolme kertaa.
Erikoiskokeen alkamisajankohtaa jouduttiin siirtämän pätkän maalialueen tuntumassa tapahtuneen moottoripyöronnettomuuden seurauksena.
Ensin uudeksi alkamisajankohdaksi ilmoitettiin klo 15.30 Suomen aikaa. Sen jälkeen starttia siirrettiin vartilla, kunnes nyt järjestäjät ilmoittavat, että ek käynnistyisi klo 16.
Tässä vaiheessa on jo varmuudella tiedossa, että kahdeksan kilometrin mittaista ek:ta joudutaan lyhentämään. Lisäksi pätkälle lähtee vain 14 autoa – jos se siis ajetaan.
Toyotan Jari-Matti Latvala on kisassa toisena 3,1 sekuntia Fordin Sebastien Ogierin takana. Latvala johti kisaa vielä kahdella kymmenyksellä ennen toiseksi viimeistä ek:ta, jolla Ogier hyökkäsi rajusti.
Latvalan Toyota-tallikaveri Esapekka Lappi on kisassa kolmantena. Korkeammalle ei ajamalla ole asiaa, eikä toisaalta takanakaan näy uhkaa.
Skodalla huimisteleva Kalle Rovanperä puolestaan johtaa täysin ylivoimaisesti WRC2-luokkaa yli minuutin erolla Pontus Tidemandiin.

































