Joel Mero, Cristian Echavarria ja Sergi Arimany ovat tehneet loppukauden mittaiset sopimukset SJK:n kanssa, seura tiedotti maanantaina. Meron ja Cristianin sopimukset sisältävät myös optiot tulevista kausista.

– SJK aloittaa joukkueen rakentamisen jo ensi kautta varten ja on kiinnittänyt riveihinsä pelaajia, joista voi olla jo suurta iloa tämän kauden aikana, seuran tiedotteessa hehkutettiin.

Suomen nuorisomaajoukkueissa pelannut 22-vuotias puolustaja Joel Mero on 191-senttinen toppari, jonka sopimus päättyi Saksan Borussia Mönchengladbachissa tähän kauteen.Mero on viettänyt neljä vuotta Saksassa, on hän ehtinyt pelata Veikkausliigaa aiemmin FC Lahden riveissä 26 ottelua kausilla 2012 ja 2013. Peleissä tuli myös kaksi maalia.

20-vuotias Cristian Echavarria on lupaava hyökkäävä pelaaja Kolumbiasta.Hän teki ammattilaisdebyytin Independiente Medellinissä 2. maaliskuuta 2016, tullen vaihdosta sisään 74. minuutillla vieraspelissä Atanasio Giradotia vastaan Kolumbian Cupissa. Huhtikuussa 2016 hänet valittiin mukaan Kolumbian U20-maajoukkueeseen, joka osallistui Etelä-Amerikan mestaruusturnauksen karsintaan ja harjoitusotteluihin.

Espanjalaishyökkääjä Sergi on 27-vuotias, mutta hän on urallaan pelannut ammattilaisena Itävallassa ja Saksassa, sekä paukutellut maaleja hyvillä tehoilla. Jos loppukausi sujuu hyvin, voi SJK jatkaa miehen sopimusta tuleviin kausiin.

Kolmikko esitellään medialle tarkemmin keskiviikkona 5.7. lehdistötilaisuudessa OmaSp Stadionilla.

Kaikkien kolmen kohdalla pelilupa on selvä vasta 10.7. alkaen, kun siirtoikkuna aukeaa. Siten he eivät ole vielä mukana kun SJK kohtaa torstaina 6.7. OmaSp Stadionilla UEFA Europa League-karsinnan toisessa osaottelussa islantilaisen KR Reykjavikin. Mahdollisella toisella kierroksella he kuitenkin voivat edustaa SJK:ta.

https://twitter.com/SJK_Seinajoki/status/881893201975664640

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)