HIFK:n kausi jalkapallon Veikkausliigassa jatkui lauantaina synkkänä. Joukkue kärsi kotikentällään 0-2-tappion PS Kemille ja on sarjassa karsijan paikalla.

Lauantain peli oli HIFK:lle kahdeksas peräkkäin ilman voittoa. Pistepotti on noissa kamppailussa karttunut kolmen tasapelin verran. Helsinkiläiset ovat saalistaneet 13 ottelusta yhdeksän pistettä. Voittoja on vasta yksi.

Veikkausliigassa ei ole vielä tänä vuonna nähty valmentajapotkuja, mutta kärkkäimmät ovat niitä jo entiselle A-maajoukkueluotsi Antti Muuriselle olleet vaatimassa. Seurajohto odottanee kuitenkin ratkaisujen kanssa mitä todennäköisimmin ainakin keskiviikon yli. HIFK kohtaa tuolloin liigan jumbojoukkue JJK:n Jyväskylässä.

PS Kemi saa kiittää voitostaan hurjaan vireeseen ehtinyttä Filip Valencicia, joka iski kamppailun molemmat maalit ja on nyt tehtaillut tällä kaudella jo kahdeksan osumaa. Kemiläiset nousivat Veikkausliigassa viidensiksi.

Päivän muissa otteluissa RoPS voitti FC Interin 2-0 Emeka Friday Ezen ja Simo Roihan maaleilla. VPS vei Pohjanmaan derbyn kaatamalla SJK:n 1-0-lukemin Jesper Engströmin osumalla.

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)