Kanadalainen Charlie Trafford ja Rovaniemen Palloseura ovat tänään allekirjoittaneet loppukauden mittaisen pelaajasopimuksen, RoPS tiedotti keskiviikkona.

Sopimuksessa on mukana molemminpuolinen optio ensi kaudesta.

25-vuotias Charlie Trafford palaa Veikkausliigaan reilun vuoden tauon jälkeen. Calgaryssa syntynyt, 192-senttinen keskikenttämies muutti ensimmäisen kerran Suomeen ja IFK Mariehamniin syksyllä 2013.

Maarianhaminan ja Turun Palloseuran jälkeen Trafford vaihtoi keväällä 2014 Kuopion Palloseuraan. Välittömästi samana vuonna hänet valittiin KuPS:n parhaaksi pelaajaksi.

Seuraavalla kaudella koettiin Traffordin todellinen läpimurto kansainvälisillä kentillä. Hän debytoi Kanadan maajoukkueessa, ja KuPS-sopimuksen päätyttyä hänet kiinnitettiin Puolan pääsarjassa pelaavaan Korona Kielceen.

– Charlie oli meille turvallinen valinta. Hänellä on edelleen tuore muistikuva Veikkausliigasta, ja itsekin muistan hänet erittäin hyvin varsinkin Kuopion ajoilta, RoPS:n päävalmentaja Juha Malinen sanoi seuran tiedotteessa.

– Me tarvitsimme keskikentälle pelaajaa, joka voittaa palloja, on intensiivinen työntekijä ja pystyy hallitsemaan isoa aluetta. Tarvitsimme myös pelaajaa, joka toisi intohimoa ja voittamisen kulttuuria tähän joukkueeseen.

Trafford itse odottaa paluuta Veikkausliigaan ja pelikentille. Reilu vuosi Puolan pääsarjassa oli raskas, mutta opettavainen kokemus.

– Se oli vaikea vuosi, mutta samalla haasteena äärimmäisen opettavainen. Kyseessä on kovatasoinen sarja, ja kehityin vuoden aikana valtavasti, Trafford kertoi.

Trafford on edustuskelpoinen jo RoPS:n seuraavassa ottelussa FC Lahtea vastaan ensi sunnuntaina.

https://twitter.com/ropsrovaniemi/status/885167183860559874

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)