Maailmanmestaruutta puolustava Saksa pelaa ensimmäisen ottelunsa jalkapallon Venäjän MM-kisoissa sunnuntaina. Saksa ottaa mittaa Meksikosta.

Saksa pääsee Moskovassa pelattavaan otteluun hyvistä lähtökohdista.

– Kaikki ovat pelikunnossa. Mesut Özil on harjoitellut kahdesti tällä viikolla. Hän on tehnyt hyvän vaikutuksen ja on valmis pelaamaan, Saksan valmentaja Joachim Löw kertoi maan jalkapalloliiton verkkosivuilla.

Pari viikkoa sitten paluun tositoimeen yhdeksän kuukauden tauon jälkeen tehnyt maalivahti Manuel Neuer on myös iskussa.

– Olen tarkkaillut Neueria koko viikon ajan. Hän on ollut mukana kaikissa treeneissä harjoitusleirin aikana. Hän on ollut rauhallinen, vahva ja luottavainen koko ajan. Molemmat (harjoitus) ottelut ovat ilman muuta auttaneet antamalla hänelle pelituntumaa. Tuo on se Manuel Neuer, jonka tunnemme, Löw jatkoi.

Saksa yrittää katkaista puolustavien maailmanmestareiden kirouksen. Yksikään maa ei ole pystynyt peräkkäisiin mestaruuksiin sen jälkeen, kun Brasilia juhli 1958 ja 1962.

– Kukaan ei ole pystynyt puolustamaan mestaruutta moniin vuosiin, koska muut joukkueet parantavat ja edelliset mestarit ottavat useasti takapakkia. Me olemme sekä nälkäisiä että kunnianhimoisia. Ei ole mitään parempaa kuin jalkapallon MM-kisat. Me haluamme näyttää Meksikoa vastaan, Löw julisti.

F-lohkossa pelaavat Saksan ja Meksikon lisäksi Ruotsi ja Etelä-Korea.

https://twitter.com/MesutOzil1088/status/1008033212067733505

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)