Suomen jalkapallomaajoukkue on menossa historiansa ensimmäistä kertaa jalkapallon arvokisoihin.
Suomelle riittää perjantaina voitto piskuisesta Liechtensteinista ja kisapaikka on sillä selvä.
Onhan se hieno juttu, mutta ei tuo nyt niin kova juttu enää ole, kun EM-kisoihin pääsevät nykyään lähes kaikki.
Täytyy nyt muistaa kaiken hehkutuksen keskellä, että vanhoina hyvinä aikoina kisoihin pääsi vain 16 joukkuetta. Näihin ”oikeisiin kisoihin” Suomi ei ole koskaan päässyt.
Samapa tuo, vaikka kisoihin mennään. Itse kisoissa Suomi tuskin voittaa silti peliäkään.
Edellä olevat lainaukset voisivat olla keksittyjä tai suoria lainauksia kuvitteellisesta teoksestaSuomi – pessimismin ylempi oppimäärä, mutta ne eivät ole kumpaakaan. Nämä lauseet olen ihan itse kuullut viime viikkojen aikana. Ne ovat tulleet sen ikäluokan ihmisten suusta, joiden luulisi juuri kaikista eniten arvostan lähestyviä arvokisoja, sillä he ovat joutuneet todistamaan joskus jopa kirvelevän läheltä Suomen jalkapallomaajoukkueen tarjoilemia pettymyksiä.
Tämän kirjoituksen negatiivinen ja pessimistinen osuus loppuu tähän. Jos et halua lukea kehuja Suomen jalkapallomaajoukkueesta tai jopa fanituksen puolelle menevää ihailua, lopeta lukeminen tähän.
Suomen arvokisapaikka on valtavan iso juttu. Sen vähättely sillä perusteella, että EM-kisoihin pääsee nykyään aiempaa enemmän maita, on vähintäänkin kyseenalaista. Suomi ei ole pelannut koskaan arvokisoissa ja perjantain ottelu Liechtensteinia vastaan on verrattavissa jääkiekon puolella nähtyihin MM-finaaleihin. Jalkapallomaajoukkue ei ole historiansa aikana pelannut yhtäkään näin isoa ottelua, missä olisi mahdollisuus saavuttaa jotain näin suurta.
Suomi on ollut lähellä aiemminkin ja jälkikäteen ajatellen tuntuu jopa vähän oudolta, ettei pallo pomppinut meille etenkin Jari Litmasen johtaman ”kultaisen sukupolven” aikana niin, että kisoihin olisi päästy. On puhuttu vuosikausia jatkuneesta kirouksesta, mutta voin taata ja alleviivata, ettei urheilussa mitään kirouksia ole. Joukkue voittaa ja menestyy kyllä, jos se on siihen valmis. Litmasen aikana Suomi pelasi toki ajoittain todella upeaa jalkapalloa, mutta kisapaikan karkaaminen ei johtunut mistään kirouksesta, vaan siitä yksinkertaisesta syystä, että vastustajat olivat juuri harmittavan vähän, mutta riittävästi parempia.
Nyt Markku Kanerva on saanut Huuhkajat lentoon. Häntä on auttanut siinä useat laadukkaat pelaajat, jotka eivät ole maailman huippuja, mutta muutamassa asiassa he ovat olleet Italiaa lukuun ottamatta kaikkia vastustajia edellä: peleihin valmistautumisessa, joukkuepelissä sekä laadukkaassa jokapäiväisessä tekemisessä. Joukkueurheilussa kyse on juuri tästä. Joukkueessa ei ole pakko olla maailmantähtiä, jos he kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja pelaavat toisilleen. Tällä reseptillä voittaneiden joukkueiden lista olisi niin pitkä, että internetistä loppuisi tila, jos niitä alkaisi luettelemaan, joten jätetään se tekemättä. Sen verran voidaan toki sanoa, että usein nämä joukkueet ovat olleet juuri suomalaisia.
Suomen EM-karsintalohko oli jo ennakkoon paljon lupauksia antava. Italia oli toki omaa luokkaansa jo etukäteen, mutta sitä Suomen ei tarvitsekaan kaataa. Riittää, että Bosnia, Armenia sekä Kreikka kaatuvat. Ja niinhän ne kaatuivat. Tämä ennakkoon voitettavissa olevien maiden kanssa kompurointi on ollut asia, mihin Suomi on aiemmissa karsinnoissa monta kertaa kompastunut. Nyt ei käynyt niin. Perjantaina on toki mahdollista vielä kompastella, mutta ei tämä joukkue kompastele. Kanervan oppien mukaan se näkee mahdollisuuden siellä, missä monet muut näkevät uhkia.
Suomi voittaa perjantaina Liechtensteinin. Se menee historiansa ensimmäistä kertaa jalkapallon EM-kisoihin. Ja minä ainakin aion olla iloinen siitä. Aion olla vilpittömän iloinen, onnellinen ja ylpeä Markku Kanervasta ja koko joukkueesta. Ja vilpittömästi toivoisin, että kaikki muutkin suomalaiset uskaltaisivat olla.
Gunnar Yliharju, 79, maajoukkueen entinen pitkäaikainen huoltaja ainakin uskaltaa olla. Hän sanoi Ylen haastattelussa, että Huuhkajien arvokisapaikka olisi paras mahdollinen 80-vuotislahja ja sen jälkeen voisi hyvillä mielin vaikka lähteä tästä maailmasta.
Ja sitten joku kehtaa vielä väittää, ettei se mitään merkitse. Kyllä se merkitsee ja paljon! Ja muillekin kuin Gunnarille.
Ville Hirvonen
