HJK hävisi tänään yllättäen VPS:lle 1-2 Veikkausliigan ottelussa. Numerot hieman mairittelevat vaasalaisia, sillä Klubi hallitsi ottelua ja loi useita maalipaikkoja.

Myös Klubin päävalmentaja Mika Lehkosuo harmitteli joukkueensa tappiota.

– Meidän hallussa peli oli ja tilastot varmasti kertovat laukauksista maalia kohti, myös hyvistä paikoista, eikä pelkästään boksin ulkopuolelta. Enempää maaleja emme kuitenkaan tänään kyenneet tekemään.

– Vaasa oli vaarallinen vastaiskuissa. Maalien lisäksi heillä oli muutama muukin hyvä hyökkäys ja ekalla puoliajalla Morrissey kiersi kerran jo veskarinkin. Sarjassa pelataan 33 peliä, joten tuskin kuitenkaan montaa tällaista peliä häviämme, pitää vain jaksaa painaa samalla tavalla, jatkoi ”Bana”.

VPS:n päävalmentaja Petri Vuorinen kiitteli omiaan. Varsinkin ensimmäisellä puoliajalla joukkueella oli paikkoja lisäosumiinkin.

– Suomen paras joukkue vastassa ja olen siinä samaa mieltä, että jos tällaisia tilanteita HJK saa joka ottelussa niin maaleja varmasti tulee. Ekalla puoliajalla meillä oli neljä läpiajoa ja jopa paremmatkin paikat kuin Klubilla. Toisella HJK hallitsi ja laittoi meidät ahtaalle alas ja oli selvästi parempi.

Lähde: Vepsun verkkosivut

LUE MYÖS: Suomen moukaritähdeltä raju tilitys – ”Itkin kisojen jälkeen” (UrheiluAreena.fi)