Veikkausliigan maalikuningas, ex-maajoukkuemies Mika ”Hirvi” Kottila ennakoi tulevaa Veikkausliigakierrosta. Betssonin kolumnissaan Kottila arvioi, että HJK jatkaa sarjataulukon kärjessä tulevan viikonlopunkin jälkeen.

Kottilan ennakko: Vaasan veri vapisee:

Tulipahan rysäytettyä lähes jättipotti viime rundin ennakkoarvioilla. Meikäläisen jorinoita kannattaa siis lukea, pitää vaan valita oikea kierros, niin pelitili pulskistuu mukavasti! Aionkin tehdä nyt pyhän lupauksen. Mikäli tällä kierroksella ei nappaa vähintään samalla prosentilla, aion kurittaa itseäni juoksemalla Vantaan Hakunilassa lauantaina järjestettävän Extremerunin. Kahdeksan kilsaa täyttä tuskaa siis mahdollisesti edessä. Onneksi mahdollisuus tähän näyttää nykyvireelläni minimaalisen pieneltä!

Aloitetaan Pohjanmaalta. VPS taisi miettiä ennen KuPS-ottelua enemmän mahdollista piikkipaikkaa kuin itse matsia. Kun fokus on jossain muualla kuin käynnissä olevassa pelissä, ei lopputulokselta voi suuria odottaa. VPS astui tyypilliseen junnujengimiinaan KuPSin kustannuksella. Pahat savolaiset tulivat ryöstöretkelle ja jättivät junnut tyhjin käsin. Nyt eletään VPS:n kannalta kriittisiä hetkiä. Voiton syrjään on palattava nopeasti. Liiga on Vepsulle oppimisprosessi, jossa notkahdukset eivät voi kestää pitkään.

TPS JA FINNPA -ILMIÖ

HJK:ta ja TPS:aa olen molempia dumannut. HJK:ta lähinnä cupin esityksistä ja nihkeästä maalinteosta. Toisaalta, jos jengi on ykkösenä ja tappiosarakkeessa on kojo, niin kyllä se kertoo paljon joukkueen vahvuudesta. Derbyn voitto toi varmaankin TPS:n pelaajille lisäenergiaa. Vähän vaan tuntuu siltä, että TPS:aa vaivaa ns. FinnPa-ilmiö. Derbyt voitetaan, mutta siihen paukut loppuvatkin. Sorry, Rapa ja muut, en vaan jaksa uskoa tämän hetken TPS:aan. HJK ottaa pinnat himassa.

MYPA ja Lahti skabaavat paikallispelissä. Paperilla Lahti on paljon kovempi, mutta tämä taas näyttää sopivan hyvin mylsäläisille. Token jengi haki komeat pinnat IFK:lta. MYPA pärjää silloin, kun se lähtee altavastaajana peliin. Ihme juttu. Tämän vuoksi luotan kotijoukkueeseen tälläkin kertaa.

Jarossa ja MYPAssa on paljon samaa. Molemmat ovat saaneet negatiiviset ennakkoarviot käännettyä positiiviseksi toiminnaksi kentällä. Jaro pääsee vaihteeksi risteilemään bussimatkan sijaan, mutta määränpäässä ei valitettavasti mitään Eldoradoa odota. Sir Lyyski on saletisti käskenyt pelaajiaan laittamaan rotsit tiukasti kiinni. Toista 0-4-tappiota ei suvaita. Tarkka ja tiukka peli odotettavissa, mutta uskon IFK:n vievän homman 1-0-lukemin. Tietysti on onniteltava myös IFK:ta europaikasta. Matka on pitkä, mutta saumat riittää ainakin parille rundille saletisti.

RoPS on mielenkiintoinen jengi. Se ailahtelee laidasta laitaan, eikä tasaista suorittamista oikein tahdo löytyä. KuPSin vieraana epätasaisuuteen ei ole varaa. KuPS on löytänyt loppukeväästä oman juttunsa ja punnertaa voimalla ja väellä kotivoiton.

Interille derbyn häviäminen ei luultavasti ole niinkään iso juttu, koska ovat ottaneet lähes säännöllisesti pataan Turun jäsentenvälisissä. Vaasaa alussa jo sivusinkin, Huttusen jengi on täysi arvoitus ja mitä vaan voi odottaa. Toivottavasti tästä ei ala synkkä ja pitkä kausi VPS:n kesässä, jotenkin vaan tuntuu siltä, ettei tämä joukkue ole ihan valmis vielä tappelemaan kärkisijoista. Tämän vuoksi Inter vie tämän homman himaan.

Valmentajaveljekset Lehkosuo ja Martonen kohtaavat Mankkaan putkikatsomoiden varjossa. Molemmilla on kausi lähtenyt yskähdellen käyntiin. Honka on tosin saanut viime aikoina tehtyä jopa itse maaleja, mikä on hyvä piirre futisjengille. JJK ui tällä hetkellä syvällä. Martonen on varmaankin kauden ensimmäisten otteluiden jälkeen kertonut pelaajilleen matsien olleen tasaisia ja epäonnisia. Mutta jos otat 4-0 pataan RoPSilta, ei ole mitään seliteltävää. Eipä taida olla tämänkään pelin jälkeen. Honka hoitaa.