Erik ten Hag siirtyi Ajaxista viime kesänä Manchester Unitedin päävalmentajaksi. Ten Hag toi Ajaxista vanavedessään mukanaan Lisandro Martinezin ja Antonyn. Old Traffotdille on nyt siirtymässä lisää Ajaxin pelaajia.
Viimeisimpänä tältä osin julkisuuteen on putkahtanut vasta 18-vuotias hyökkääjä Amourricho van Axel Dongen. Ten Hagin kerrotaan hehkuttavan nuorukaista huippulahjakkuutena.
Van Axel Dongen on edennyt Ajaxissa vuodesta 2013 eri ikäryhmissä aina edustusjoukkueeseen asti. Tällä kaudella nilkkavammoista kärsinyt Van Axel Dongen on pelannut pääasiassa Jong Ajaxissa, mutta hänellä on tilillään myös kolme ottelua ykkösnipussa.
Van Axel Dongenin sopimus päättyy kesäkuun lopussa. Ajax on tiettävästi tarjonnut hänelle kesään 2027 ulottuvaa jatkosopimusta.
Valmista ei ole kuitenkaan tullut, joten ManU:lla on mahdollisuus hankkia Van Axel Dongen ilmaisella siirrolla.

































