Jalkapallon Englannin Valioliigassa pelataan sunnuntaina kaikkiaan neljä ottelua. Man City otti elintärkeän voiton.

City kesti mestaruustaistelussa mukana, kun se kaatoi vieraskentällä Lutonin 2-1-lukemin.

City ehti jo säikähtää, sillä Elijah Adebayo puski Lutonin ensimmäisen jakson lopulla johtoon konkari Andros Townsendin keskityksestä.

Toisella jaksolla City nousi kuitenkin rinnalle ja ohi. Bernardo Silva laukoi tasoituksen reilun tunnin kohdalla ja Jack Grealish iski voittomaalin vain hetkeä myöhemmin.

Cityn ykköstähti Erling Haaland ei ottelussa pelannut, mutta City kaivoi silti arvokkaan voiton. Cityzens nousi 33 pisteeseen ja jatkaa sarjassa neljäntenä. Eroa sarjakärki Liverpooliin on nyt neljä pistettä. Mestaruustaisto on siis edelleen täysin auki.

Chelsean surkea kausi sai jatkoa. Se hävisi vieraissa Evertonille maalein 0-2. Abdoulaye Doucoure ja Lewis Dobbin vastasivat Evertonin maaleista. Dobbinille maali hänen uransa ensimmäinen Valioliigassa.

Chelsea koki ottelussa myös jälleen isoja takaiskuja, kun kapteeni Reece James loukkaantui jälleen. Myös ykkösmaalivahti Robert Sanchez joutui jättämään kentän.

Chelsea on Valioliigassa vasta 12. sijalla. Everton nousi nyt sijalle 17. Sen kautta on vaikeuttanut taloudellisten pelisääntöjen rikkomisesta tuomittu 10 pisteen menetys. Everton on valittanut tuomiosta.

Fulham vastasi sunnuntain toistaiseksi kovimmista lukemista. Se murjoi Lontoon paikallispelissä West Hamin peräti maalein 5-0.

Teksti: Ville Hirvonen

Lue myös: Cristiano Ronaldolta paljon puhuva päivitys sosiaaliseen mediaan

LUE MYÖS: Nimet esiin – Argentiinan maajoukkuetähdet pettämiskohun keskellä (FutisUutiset.fi)