
PSV Eindhovenin ja Hollannin maajoukkueen hyökkääjä Cody Gakpo, 23, paljastaa pitäneensä jo selviönä, että hän siirtyy kesällä Manchester Unitediin. Toisin kuitenkin kävi. Gapko jatkaa nykyisessä seurassaan.
ManU ja Gapko olivat jo saaneet sopimuksen henkilökohtaiset ehdot maaliin, eikä siirtosummakaan ollut este. ManU teki kuitenkin Gapkon osalta U-käännöksen siirtoikkunan loppumetreillä hankkiessaan brassihyökkääjä Antonyn Ajaxista.
Gapko kertoo PSV TV:lle, että neuvottelut käynnistettiin jo hyvissä ajoin kesällä.
– Singnaalit voimistuivat kesän mittaan, kunnes kaikki kaatui siirtoikkunan viimeisellä viikolla. Luulin siihen asti, että siirryn Manchester Unitediin.
PSV oli halukas myymään Gapkon ja pyrki tekemään hänestä vielä ennen siirtoikkunan sulkeutumista kauppaa Leedsin ja Southamptonin kanssa. Gakpo ei kuitenkaan lämmennyt sille ajatukselle. Hän oli halunnut vain ja ainoastaan Unitediin.
– Sitten minun olisi pitänyt valita muiden seurojen väillä. Se ei ollut mukava tilanne PSV:lle eikä minulle, koska kaikki tuntui niin kiireiseltä, Gapko korostaa.
Gapkon ja PSV:n ei ole tarvinnut katua päätöstään. Gapko on käynnistänyt kauden vahvasti ja tehokkaasti. Hän on viimeistellyt 12 ottelussa yhdeksän maalia.
Lue myös:Brasilialainen ”ihmepoika” halutaan Eurooppaan – ökyrikas Valioliigan seura nostaa tarjousta
Lue myös:Mario Balotelli taas uuden kohun keskellä – fanit raivoissaan