Pian alkava jalkapallon MM-turnaus voi olla Lionel Messille viimeinen mahdollisuus voittaa maajoukkuepaidassa jotain suurta. Messi ja Argentiina olivat jo lähellä neljä vuotta sitten, mutta Saksa vei maailmanmestaruuden Albicelesten nenän edestä.
Tämän vuoden turnauksessa Argentiina ei ole ykkössuosikki. Sen myöntää myös Messi.
– Lähdemme turnaukseen kovalla antaumuksella ja intohimolla. Me olemme valmistautuneet tähän turnaukseen hyvin läpi harjoitusleirin ja meillä on monta loistavaa yksilöä. Joukkueemme voimme taistella tasapäisesti kaikkien vastustajien kanssa, vaikka emme olekaan suosikkeja tässä turnauksessa, Messi sanoi DeporTV:lle.
Messi, 30, pelaa kesällä jo uransa neljännet MM-kisat. Ne voivat olla myös viimeiset hänelle. Messi on vihjaillut lopettavansa maajoukkueuransa monta kertaa ja kerran jo ilmoittanutkin lopettamisesta.
– Olen pelannut kolmessa MM-turnauksessa ja kaikissa oli erilaiset lähtökohdat. Olen ottanut kaikista jotain positiivista mukaan, Messi kertoi.
MM-kisoista Messi odottaa tasaista.
– Uskon, että MM-kisoissa nähdään todella tiukkoja pelejä, hän sanoi.
Jalkapallon MM-kisat alkavat ensi torstaina.

































