Espanjan La Liga -joukkue Osasuna suljettiin alunperin tämän kauden Konferenssiliigasta. Syynä oli vanha sopupeliskandaali. Nyt seura on saanut armoa.

Espanjan La Liga -joukkue Osasuna sekaantui kaudella 2013-14 sopupeliskandaaliin. Silloinen Osasuna-pomoMiguel Archancomaksoi lahjuksia 11 eri ihmiselle, jotta Osasuna vältti tippumisen sarjaporrasta alemmas Segunda Divisioniin. Mukana oli myös viisi muuta Osasuna-johtajaa.

Sopupeliskandaali johti yhdeksän vuotta myöhemmin siihen, että kun Osasuna oli sijoittunut upeasti seitsemänneksi viime kauden La Ligassa, se olisi saanut osallistua Konferenssiliigaan sijoituksensa puolesta. Euroopan jalkapalloliitto UEFA kuitenkin asetti seuran pelikieltoon europeleissä.

Osasuna valitti kuitenkin päätöksestä Urheilun vetoomustuomioistuimeen CAS:iin. CAS käsitteli asiaa pitkään ja pyörsi lopulta UEFA:n pelikieltopäätöksen.

UEFA tiedotti samalla, että se tulkitsee Osasunan olleen kaudella 2013-14 tapahtumien uhri ja syyllisten saaneen jo rangaistuksensa silloin. Samalla se kertoi kuitenkin myös aloittaneensa toisenlaisen kurinpitomenettelyn seuraa vastaan.

Uusi kurinpitomenettely johtuu UEFA:n mukaan siitä, että Osasuna vei oikeusjutun tavallisiin tuomioistuimiin meneillään olevan prosessin aikana. UEFA kuitenkin lupasi, että lisäpelikieltoja ei ole luvassa, eikä se valita CAS:n päätöksestä.

Konferenssiliigan arvonnat järjestetään 7.8. Osasuna on jo varmistanut paikkansa myöhemmillä karsintakierroksilla, jossa se kohtaa Englannin Valioliigan Aston Villan.

Lue myös:Brittitoimittaja törttöili naisten MM-kisoissa – Työnantaja pahoitteli

LUE MYÖS: Näkökulma: Leijonien tuolileikki jatkuu Tshekin EHT-turnauksessa (LeijonaUutiset.fi)