Italialaisseura Juventuksen koko hallitus on yllättäen eronnut. Syynä on Torinon syyttäjän aloittamat tutkimukset kirjanpitorikoksista pelaajasiirtoihin liittyen.
Syyttäjä tutkii Juventuksen vuosien 2018-20 pelaajasiirtojen ilmoitettuja voittoja. Juventus on ilmoittanut saaneensa 282 miljoonaa euroa pääomavoittoa pelaajasiirroista noina vuosina.
Juventus on listautunut Italian pörssiin ja tutkinnassa on, että onko Juventus esittänyt valheellisia tietoja sekä olemattomia kuitteja sijoittajille pelaajasiirtoihin liittyen. Viranomaisten mukaan sijoittajille olisi esitelty tuloja siirroista, joita ei ole olemassa. Näin ollen kirjanpitoa olisi muokattu oikeaa tilannetta suotuisammaksi.
Juventuksen mukaan 23 pelaajaa lupautui alentamaan palkkojaan koronapandemian alettua neljäksi kuukaudeksi, kun seura joutui koronan takia vaikeuksiin. Syyttäjän mukaan pelaajat suostuivat alentamaan palkkaansa vain yhden kuukauden ajan.
Syyskuussa Juventus uutisoi tehneensä peräti 254,3 miljoonan euron tappiot. Kyseessä on jo viides peräkkäinen vuosi, jolloin Juventuksen tulos on tappiollinen.
Seuran presidentti Andrea Agnelli on eronnut tehtävästään. Samalla tulee päätökseen Agnellien aika, sillä seura on ollut käytännössä Agnellien hallussa lähes sen koko olemassaolon ajan.
Italian jalkapalloliitto on aloittanut myös omat tutkintansa aiheesta. Mikäli Juventus katsotaan syylliseksi, voi Italian liitto määrätä sille sakkoja tai erottaa Serie A:sta.
Lue myös: Huomasitko tämän? Senegalin kapteenilta upea kunnianosoitus edesmenneelle tähtipelaajalle
Lue myös: FIFA:n säännöt eivät kiinnosta Kylian Mbappea – sakkoja luvassa?
































