Sportivo TV

Toronto Maple Leafsin supertähti Auston Matthews on noussut Pohjois-Amerikassa kiinnostavan spekulaation kohteeksi. Keskustelussa on pohdittu jopa sitä, voisiko Matthewsin paluu parhaalle tasolleen lopulta kasvattaa todennäköisyyttä sille, että hänen aikansa Torontossa päättyy.

The Hockey Writers nosti esille kaksi sivuston lukijoiden esittämää teoriaa Matthewsin tilanteesta. Kummankaan taustalla ei ole tietoa siitä, että Toronto olisi kauppaamassa kapteeniaan tai että Matthews olisi päättänyt lähteä seurasta.

Pohdinnoissa nostetaan kuitenkin esiin mielenkiintoinen kysymys: kuinka pitkään Matthews haluaa kantaa yhtä NHL:n raskaimmista viitoista?

Ensimmäinen teoria lähtee hieman nurinkurisesta ajatuksesta.

Sen mukaan Matthewsin vahva kausi ei välttämättä vahvistaisikaan hänen asemaansa Torontossa pitkällä aikavälillä, vaan voisi lopulta tehdä lähtemisestä helpompaa.

Ajatuksena on, että parhaalle tasolleen palaava Matthews saisi samalla takaisin itseluottamuksensa ja vahvistaisi asemiaan NHL:n ehdottomien supertähtien joukossa. Sen jälkeen hänellä olisi entistä enemmän vaikutusvaltaa oman tulevaisuutensa suhteen.

Teoriassa Matthews voisi siinä tilanteessa päätyä siihen, ettei hän enää halua kantaa Toronto Maple Leafsin kapteenina pelaamiseen liittyvää valtavaa painetta.

Samalla markkinoilta voisi löytyä seuroja, jotka olisivat valmiita maksamaan yhdestä NHL:n parhaista maalintekijöistä tähtitieteellisen hinnan.

Pohjois-Amerikassa on spekuloitu jopa 20–25 miljoonan dollarin vuosipalkalla Matthewsin seuraavan sopimuksen yhteydessä. Kyse on kuitenkin tässä vaiheessa vain arviosta, ei konkreettisesta sopimustarjouksesta.

Raha ei kuitenkaan välttämättä ole edes se suurin kiihoke Matthewsille. Toronto on hyvin paineistettu kaupunki, mitä tulee jääkiekkoon. Muualla hän voisi mennä enemmän tutkan alla, vaikka hän olisikin edelleen yksi NHL:n suurimmista tähdistä.

LUE MYÖS: Alisa Vainiolta kutkuttavaa vihjailua tulevaisuudestaan (UrheiluAreena.fi)