Suomen jalkapallon Veikkausliigassa pelattiin lauantaina vain kaksi ottelua. Kuopion Palloseura kävi vieraisilla Ilveksen kotiluolassa Tampereella ja JJK isännöi FC Lahtea Jyväskylässä.
JJK:lle ottelu näytti vielä tauolla hyvälle, kunTommi Kari vei Samu Suoraniemen hyvästä keskityksestä puskullaan JJK:n johtoon ensimmäisellä jaksolla. Toisella jaksolla kotijoukkueen peli kuitenkin romahti.
Ensin jo alkuminuuteilla Santeri Hostikka pääsi keskittämään ja Lahden 23-vuotias brassikärki Stenio Garcia Dutra pääsi viimeistelemään tasoituksen. Vain muutama minuutti tämän jälkeen Hostikka laittoi palloa jälleen JJK:n luukulle, ja nyt Loorentz Hertsi pääsi tuikkaamaan johtomaalin takatolpalta. Hieman päälle vartti ennen täyttä aikaa JJK-vahti Jere Pyhäranta joutui lahtelaispommituksen kohteeksi ja lopultaHertsi pääsi iskemään vieraille loppulukemiksi 1-3.
Tampereella isäntien Tuco pääsi ampumaan keskeltä boksia vieraiden puolustuksen avustuksella1-0 ensimmäisellä jaksolla. KuPS vyörytti hyökkäyksiä isäntien maalia kohti toisella jaksolla, mutta Ilveksen maalilla pelannut Mika Hilander torjui nollapelin.
Ilves nousi nyt voitollaan viidenneksi ja KuPS on kuudentena kolme pistettä takana. JJK jatkaa sarjajumbona ja FC Lahti nousi nyt voitollaan sarjataulukossa kolmanneksi. Lahti, Mariehamn ja KuPS ovat nyt kaikki samoissa pisteissä. HJK on sarjan piikkipaikalla vain yksi häviö rasitteenaan.
Sunnuntaina Veikkausliigassa FC Inter saa vieraaksi HJK:n ja VPS isännöi IFK Mariehamnia.

































