Valioliigassa paukuteltiin siirtoennätyksiä tammikuun siirtoikkunassa, mutta Espanjassa ja erityisesti Real Madridin suunnalla oli hiiren hiljaista.
Real Madrid ei tehnyt tammikuun siirtoikkunassa ainuttakaan uutta pelaajahankintaa. Hankintoja olisi voinut olettaa tulevan, sillä Los Blancos on kärsinyt loukkaantumisista.
Real Madridin manageriCarlo Ancelottijoutui keskiviikkona vastaamaan odotetusti toimittajien kysymyksiin aiheesta. Selitys oli lopulta varsin yksinkertainen.
– Emme tehneet talven siirtoikkunassa hankintoja, koska meidän ei tarvinnut, Ancelotti selitti.
– Jos sinä suunnittelet kokoonpanosi hyvin jo kesällä, sinun ei tarvitse hankkia pelaajia enää talvella. Jos joudut tekemään tammikuussa hankintoja, niin se kertoo siitä, että jotain on silloin käynyt, kuten vaikkapa loukkaantumisia. Mutta me olemme ihan OK, Ancelotti selvitti.
Teksti: Ville Hirvonen

































