Real Madridin tähtipuolustaja Antonio Rudiger on päättänyt lopettaa maajoukkueuransa Saksan paidassa. 33-vuotias toppari kertoi ratkaisustaan Instagramissa ja perusteli päätöstä sillä, että nyt on aika tehdä tilaa nuoremmalle sukupolvelle.

Rudiger ehti edustaa Saksan A-maajoukkuetta yli 12 vuoden ajan. Hän debytoi vuonna 2014 ja pelasi urallaan yhteensä 86 maaottelua. Puolustajan viimeiseksi otteluksi jäi Saksan MM-kisojen neljännesvälierä, jossa joukkue putosi Paraguaylle rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Rudiger pelasi ottelussa 110 minuuttia.

– Kun puin ensimmäisen kerran Saksan paidan vuonna 2014, en olisi villeimmissä unelmissanikaan voinut kuvitella, että se johtaisi lopulta 86 maaotteluun, Rüdiger kirjoitti.

Rüdiger myönsi, että suuret arvoturnausvoitot jäivät hänen maajoukkueurallaan saavuttamatta, mutta hän kuvaili ajanjaksoa itselleen erittäin merkitykselliseksi. Hän kiitti viestissään entisiä valmentajiaan Joachim Löwiä, Hansi Flickiä ja Julian Nagelsmannia sekä Saksan nuorisomaajoukkueen valmentajaa Horst Hrubeschea. Samalla hän osoitti kiitoksensa joukkuekavereille ja kannattajilleen.

Maajoukkueuran päätyttyä Rudiger aikoo keskittyä täysipainoisesti seurajoukkueuraansa Real Madridissa. Hän siirtyi espanjalaisseuraan Chelseasta vuonna 2022 ja on ehtinyt voittaa Madridin kanssa muun muassa La Ligan ja Mestarien liigan kaudella 2023–24. Lisäksi hän juhli Mestarien liigan voittoa Chelsean kanssa vuonna 2021.

LUE MYÖS: Alisa Vainiolta kutkuttavaa vihjailua tulevaisuudestaan (UrheiluAreena.fi)