Veikkausliigassa pelaava Tampereen Ilves on päässyt sopimukseen nuorten maajoukkuepuolustaja Matias Kivikko Arranon kanssa. Viime kauden TPS:aa edustaneella laitapuolustajalla oli sopimuksessaan optio myös lisävuodesta, mutta 19-vuotias hyökkäävä laitapuolustaja on nyt solminut Ilveksen kanssa sopimuksen kausista 2024 ja 2025. Sopimuksessa on myös yksi optiovuosi.

Nuori pelimies on alun perin FC Hongan kasvatteja ja teki debyyttinsä aikuisten sarjoissa jo kaudella 2019, kun tämä esiintyi Honka/Akatemian riveissä miesten Kakkosessa kahden ottelun verran. Seuraavalla kaudella esiintymisiä Kakkosessa tuli yksi enemmän, mutta enimmäkseen häntä nähtiin P17 SM-sarjan peleissä. Suomen maajoukkuetta mm. U19 poikien EM-karsinnoissa edustaneella Kivikko Arrannolla on sekä Suomen että hänen äitinsä kotimaan Chilen kansalaisuus.

Kaudella 2021 vuorossa oli lainasiirto italialaiseen FC Veneziaan, jossa laitapuolustaja pelasi seuran U19-joukkueen kanssa ja sai harjoituskaudella pelikokemusta myös Serie A –pelaajia vastaan pelaamisesta.

Italian reissun jälkeen koitti paluu Suomeen ja edelliset kaksi kautta on kulunut toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Ykkösessä, ensin lainalla pietarsaarelaisessa FF Jarossa ja lopulta Turussa TPS:n sopimuspelaajana. Päättyneellä kaudella 2023 esiintymisiä TPS:n paidassa tuli Ykkösessä 23, joista 21 avauskokoonpanossa.

Maanantaina Ilves on julkaissut myös keskikenttä Joona Vetelin ja hyökkääjä Roope Riskin sopimukset.

Lähde:Ilveksen verkkosivut

Lue myös: Ilves hankki kovan paluumuuttajan – ”Menestystä olen totta kai tullut hakemaan”

Lue myös: Ilvekselle jo toinen iso kala haaviin – entinen maalikuningas Tampereelle

LUE MYÖS: Nimet esiin – Argentiinan maajoukkuetähdet pettämiskohun keskellä (FutisUutiset.fi)