Harry Kane valittiin Ballon d’Orin voittajaksi tänä vuonna. Komean pystin lisäksi palkintona on myös riihikuivaa rahaa.
Saksalaislehti Bildin mukaan Kane saa voitostaan bonuspalkkion Bayern Müncheniltä. Lehden mukaan englantilaishyökkääjä neuvotteli sopimukseensa erityisehdon jo kesällä 2023, kun hän siirtyi Bayern Müncheniin Tottenhamista.
Sopimuksen mukaan Kane saa yli miljoona euroa, mikäli hän voittaa Ballon d’Orin.
Kane päihitti lokakuun lopussa järjestetyssä palkintogaalassa niukasti Real Madridin Kylian Mbappen. Kolmanneksi sijoittui Barcelonan Lamine Yamal.
Tottenham ei sen sijaan saa Kaneen liittyvää lisäkorvausta, sillä seurojen välillä ei tiettävästi sovittu Ballon d’Or -voittoon sidotusta maksusta.
Sport Bildin mukaan Kanen sopimukseen sisältyy myös muita tulospohjaisia bonuksia. Niitä maksetaan muun muassa Bundesliigan ja Mestarien liigan maalikuninkuuksista sekä Euroopan parhaan maalintekijän Kultaisen kengän voittamisesta.
Kane on voittanut Kultaisen kengän kahdesti, viimeksi viime kaudella tehtyään 61 maalia. Ennen häntä Bayern-pelaajista useampaan kuin yhteen Kultaisen kengän voittoon olivat yltäneet vain Gerd Müller ja Robert Lewandowski.
Hyökkääjä on lähellä jatkosopimusta Bayern Münchenin kanssa. Nykyinen sopimus päättyy kesällä, mutta uuden sopimuksen odotetaan ulottuvan vuoteen 2029.
– Sanoisin, että kyse on enää päivistä, Kane kommentoi jatkosopimusneuvotteluja ennen Mestarien liigan vierasottelua Atletico Madridia vastaan.

































