Lahden Kisapuiston stadionin hankesuunnitelmaa on päivitetty ja hanke etenee päätöksentekoon loppuvuoden aikana. Samalla Lahden kaupunki ja Veikkausliiga-seura FC Lahti neuvottelevat seuran käyttöön tulevien tilojen uudistetusta vuokrasopimuksesta.

Lahden Kisapuisto-hankkeen tilaohjelma ja sisältö ovat muuttuneet alkuperäiseen verrattuna, minkä takia hankesuunnitelma edellyttää päivittämistä.

– Hankesuunnitelman päivityksessä pyritään löytämään Kisapuiston kaikkia käyttäjiä ja toimintoja palveleva ratkaisu, jossa toiveet ja käytettävissä oleva euromäärä kohtaavat, toimitilajohtajaJouni ArolaLahden Tilakeskuksesta kertoo.

Ratkaisun tavoitteena on täyttää päätykatsomoiden rakentamisen jälkeen Euroopan jalkapalloliiton UEFA:n 3-kategorian edellytykset, joita ovat esimerkiksi kentän koko, tilaa vähintään 4 500 katsojalle sekä erilliset VIP-katsomo- ja ravintolatilat.

Lahden kaupungin Liikuntapalveluiden liikuntajohtajaAleksi Nyströmhuomauttaa, että kansainvälisen tason jalkapallo-otteluja saadaan Suomeen harvoin ja niihin soveltuvia stadioneja Suomessa on jo monia.

– Veikkausliiga ei toistaiseksi tämäntyyppisiä tilatarpeita edellytä, mutta valmistaudumme myös olosuhdevaatimusten kiristymiseen.

Arolan mukaan Kisapuistohankkeen toteutusaikataulu tarkentuu hankesuunnitelman päätösten yhteydessä.

FC Lahden vuokrausesitystä seuran käyttöön tulevista pääkatsomotiloista kaupunki ei pidä riittävänä vuokratason eikä vuokrasopimuksen keston osalta, Arola toteaa.

– Vuokrasopimuksen lähtökohtana on kustannusperusteinen vuokraus, joka ei sisällä kaupungin subventiota, rahallista tukea. Kaupunki ei voi vuokrata tiloja alle kustannustason, eikä tukea taloudellisesti yksityistä liiketoimintaa, esimerkiksi vain osakeyhtiön käyttöön tulevia VIP- tai ravintolatiloja.

Pääkatsomohankkeen kokonaiskustannusten tulee mahtua nykyisen talousarvion investointiohjelman raamiin. Talousarvoesityksessä 2024 hankkeeseen on varattu 13,3 miljoonaa euroa vuosille 2024-2026.

Hankkeelle varattu summa on pienentynyt, koska talousarvion talonrakennusinvestoinnit on sidottu indeksiin ja indeksi on laskenut. Liikuntapaikkarakentamiseen haetaan uudelleen rahoitusta myös Opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

Etenemisestä on keskusteltu konserni- ja tilajaoston sekä hyvinvoinnin ja vapaa-ajan lautakunnan lokakuun kokouksissa.

Muut Kisapuiston osat etenevät myös

Kisapuiston tekojäärata saadaan käyttöön marras-joulukuussa. Tänä talvikautena luistelijoiden käytössä on vanha pukukoppitila hiukan kunnostettuna. Jäänhoitokoneelle on tulossa oma tila.

Pääkatsomorakennuksen alakertaan rakennettavat sosiaalitilat ovat tulevaisuudessa niin jalkapalloilijoiden kuin myös luistelijoiden ja pesäpalloilijoidenkin käytettävissä.

Lue myös:Veikkausliigan karsinta alkoi melkoisella nyhjäyksellä, FC Honka ja AC Oulu jatkavat Eurolopputurnauksessa

LUE MYÖS: Nimet esiin – Argentiinan maajoukkuetähdet pettämiskohun keskellä (FutisUutiset.fi)