Jalkapallon Saksan Bundesliigassa on ollut tällä kaudella yksi sensaatiojoukkue ylitse muiden. Sunnuntaina Union Berlin kärsi vasta kauden toisen tappionsa.
Sarjassa toiseksi viimeisenä oleva Bochum leipoi ison yllätyksen sunnuntaina ja kaatoi Unionin 2-1-lukemin.
Philipp Hofmannvei kotijoukkue Bochumin 1-0-johtoon ensimmäisen jakson lopulla jaGerrit Holtmannmuutti lukemiksi 2-0 pelin 71. minuutilla.
Milos Pantovickavensi lisäjalla, mutta aikaa jäi liian vähän.
Unionille jäi kuitenkin myös jossiteltavaa, kun Pantovic muni rankkarin pelin 77. minuutilla.
Union Berlin on hävinnyt tällä kaudella vasta kaksi kertaa ja jatkaa edelleen Bundesliigan kärjessä. Eroa Bayern Müncheniin on enää kuitenkin vain yksi piste.
Teksti: Ville Hirvonen
Lue myös: FC Lahti säilyy Veikkausliigassa – dramaattinen ratkaisu
































