Jarno Pikkaraisen voittoprosentti Helsingin IFK:n päävalmentajana jääkiekon SM-liigassa on täysi sata. Lauantaina HIFK kaatoi KooKoon toisena iltana putkeen, tällä kertaa lukemin 4-0.

Pikkaraisen piti joka tapauksessa ensi kaudella olla helsinkiläisten päävalmentaja, mutta haastava pesti alkoi etuajassa, kun HIFK päätti erottaa tällä viikolla Ari-Pekka Selinin. Pikkarainen sai kuulla uutisesta vain päivää ennen muuta maailmaa.

– Se oli torstai-iltana. Olin (Mika) Kortelaisen kanssa hiihtolenkillä. Sitten huomasin, että puhelin oli täynnä soittopyyntöjä. Se selvisi sitten siinä, Pikkarainen kertoi lauantaina Sport Contentille.

Pikkarainen ja Selin ehtivät tehdä vuosia yhteistyötä. Samalla kaksikon välillä muodostui myös ystävyyssuhde. Pikkarainen myöntää, että ystävän potkut olivat vaikea paikka.

– Kyllä se on. Se on ihan selvä asia. Sitten taas toisaalta oli peli niin lähellä eli heti perjantai-iltana. Siinä piti kuitenkin käsitellä itse sitä asiaa, valmennustiimin ja joukkueen kanssa. Samalla kuitenkin pitäisi saada vietyä myös peliä eteenpäin. Kyllä siinä haasteita oli, Pikkarainen myönsi.

Suuria konkreettia muutoksia valmennustiimissä ei ole kuitenkaan Selinin potkujen jälkeen tapahtunut. Peluutukseen on tullut muutos, sillä pelaajaurallaan puolustajana pelannut Selin peluutti HIFK:ssa puolustajia.

– (Joonas) Tanska peluuttaa nyt puolustajat ja minä edelleen hyökkääjät. Oikeastaan siinä on se suurin muutos. Muutoin mennään ihan samalla.

Pikkarainen jatkaa nyt Selinin työtä, mutta ystäväänsä hän ei ole unohtanut.

– Eilen viestittelimme pelin jälkeen. Ne olivat ihan lämpimiä viestejä, ei siinä mitään, Pikkarainen paljasti.

Kokematon päävalmentaja

Pikkaraisen kokemus päävalmentajana SM-liigassa on vielä ohutta. Hän ehti valmentaa kaudella 2014-2015 tovin Turun Palloseuraa, kun Miika Elomo sai kesken kauden potkut. Kokemus se on kuitenkin vähempikin kokemus.

– Eihän tämä minulle uutta ole. Täytyy kuitenkin aina muistaa se perspektiivi, että urheilun pitää olla mahdollisuus elämässä ja tästä pitää osata nauttia. Tietysti päävalmentajalle kuuluu aina tietynlainen stressi. Ei tämä kuitenkaan mikään yllätys ollut, mutta onhan tämä viimeiset kaksi vuorokautta ollut hektistä aikaa itselle ja joukkueelle. Sitäkin taustaa vastaan voi olla ihan tyytyväinen, että pystyttiin tällaisiin suorituksiin, Pikkarainen sanoi.

Niin se suoritus ja peliesitykset. HIFK keräsi Pikkaraisen kahdesta ensimmäisestä ottelusta kaksi voittoa ja viisi sarjapistettä. Pikkarainen oli joukkueen esityksiin kohtuullisen tyytyväinen.

– Ensinnäkin tämä oli todella laadukas kiekkopeli. En ole näin hyvää KooKoota nähnyt näiden neljän viime vuoden aikana. Jouduttiin lujille, vaikka numerot sitten loppujen lopuksi olikin selkeät. Tietysti se, että pystyimme parantamaan eilisestä oli hyvä asia. Intohimo tuli esiin, mutta kuitenkin samalla olimme kurinalaisia. Kyllä tämä oli meiltä ehjä esitys, Pikkarainen sanoi.

Parannettavaakin silti jäi. 4-0-lukemat eivät kerro koko totuutta.

– Tietysti parannettavia asioita ovat vielä ylivoimapelaaminen ja maalia kohti pelaaminen. Puolustaminen ja asenne puolustamiseen olivat hyvällä tasolla ja tietysti Atte (Engren) oli erinomainen maalissa, Pikkarainen kehui.

Ville Hirvonen, Helsinki

https://twitter.com/HIFKHockey/status/1089194831363166209

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)