Koko kansan suosikiksi noussut Nuorten Leijonien kapteeni Aarne Talvitie ei ole pelannut peliäkään liigajäillä.

Talvitie teki jo hyvissä ajoin nuorena päätöksen siirtyä Yhdysvaltoihin yliopistokiekon pariin, ja sen vuoksi liigassa pelaaminen ei ole tullut kysymykseenkään. Yhdysvaltain yliopistosarja NCAA:n säännöissä lukee, ettei sarjassa pelaaminen ole mahdollista, jos vyöllä on ammattilaispelejä.

Senpä vuoksi Talvitie vietti koko viime kauden Espoon Bluesin A-nuorissa, vaikka hän oli selkeästi liian hyvä pelaaja nuorten SM-liigaan. Tällä kaudella hän on kiekkoillut rapakon takana Penn Staten yliopistossa.

KalPan päävalmentaja Sami Kapanen paljasti maanantaina Ylen erikoislähetyksessä, että Kuopiossa on oltu kiinnostuneita Nuorten Leijonien kapteenista.

– Sen verran on pakko sanoa, että Kuopiossa yritimme päästä keskustelemaan siitä, kiinnostaisiko häntä liigapelaaminen. Hänellä oli kuitenkin selkeät suunnitelmat lähteä Pohjois-Amerikkaan yliopistoon, joten asia hautautui siihen, Kapanen kertoi Ylen lähetyksessä.

Talvitie oli Suomen MM-kultajoukkueen tärkeimpiä palasia. Hän teki turnauksessa seitsemässä ottelussa tehot 4+3=7.

Lähde: https://yle.fi/urheilu/3-10585923?origin=rss

LUE MYÖS: Suomen moukaritähdeltä raju tilitys – ”Itkin kisojen jälkeen” (UrheiluAreena.fi)