HELSINKI.HIFK julkaisi maanantaina ensi kauden valmennustiiminsä. Päävastuun kantaa seuralegenda ja päävalmentajaksi nimetty Ville Peltonen.
Peltonen hyppää HIFK:n käskijäksi kolmivuotisella sopimuksella. Peltonen haluaa palauttaa perinteikkään helsinkiläisseuran ydinarvot jälleen kunniaan.
Peltonen puhui maanantaina ensi kertaa HIFK:n päävalmentajana Saksasta etäyhteyden välityksellä. Siellä hän valmistautuu Saksan kanssa jääkiekon MM-kisoihin. Kesäkuussa hän aloittaa keskittymisen täysillä HIFK:n uuteen projektiin.
– Kiitos Tobias (Salmelainen) ja Timo (Everi) ja IFK luottamuksesta. Tämä merkitsee minulle ja koko tiimille todella paljon. Tämä on minulle itselleni monellakin tasolla kotiinpaluu. Helsinki on mun ja mun perheeni koti ja IFK on myös koti, Peltonen aloitti.
– Vielä pitää nostaa esiin sekin, että kyllä mulla on hieno tunne siitä Nordiksellekin palaamisesta. Nyt on kunnia palata sinne valmentajana ja on hienoa, että pääsee siellä valmentamaan. Nordiksella olen itse aikoinaan tutustunut ja rakastunut jääkiekkoon ja IFK:hon, Peltonen jatkoi.
HIFK ja Peltonen neuvottelivat pitkään sopimuksessa. Keskusteluissa vahvistui se käsitys, että Peltosella ja urheilujohtaja Salmelaisella on yhteneväinen näkemys siitä, mitä IFK:n pitää olla.
– Kun puhuimme Tobbarin kanssa, niin meillä oli sellainen yhteinen ajatus, että IFK on suomalaisen jääkiekon suurseura. IFK:lla on Suomen vahvimmat perinteet ja kaikista sitoutuneimmat kannattajat. Meillä on tarkoitus kirkastaa ne seuran ydinarvot ja tuoda niitä myös tähän päivään. IFK:n täytyy olla sitkeä, taitava ja vahva. Me halutaan olla sitä yhdessä, Peltonen linjasi.
– Isosti niihin arvoihin nojaava arjen työ ja jotta siihen pääsisi vielä paremmin sisään, niin olen keskustellut monen IFK-sydämen omaavan ihmisen kanssa ja ne keskustelut jatkuu edelleen. Tavoite on ymmärtää vieläkin syvemmin sen kulttuurin syntyminen. Kaikenlaista on ollut matkan varrella, mutta siellä ihan ytimessä on ollut ihmisiä, joilla on sitä ihan ensikäden tietoa. Heidän kanssaan on ollut todella mielenkiintoista keskustella. Meille on todella tärkeää, että jokainen pelaaja myös ymmärtää sen, mistä IFK:n kulttuurissa on kysymys.
Oman roolinsa Peltonen näkee kasvattajana. Tavoite on kehittää pelaajia ihan joka osa-alueella. Myös kaukalon ulkopuolella.
– Mä koen sen niin, että valmentajien tehtävä on sivistää pelaajia. Niin pelaajana, ihmisenä, joukkuekaverina ja urheilijana. Joukkueella pitää olla omatunto ja siitä vastuu kuuluu kyllä kaikille. Mä luulen, että sellainen aito ylpeys kasvaa tällaisista teoista. Prioriteettina on sellaisen yhteyden rakentaminen pelaajien ja valmentajien välille.
Teksti Ville Hirvonen





























