Suomalaismaalivahti Ukko-Pekka Luukkonen ja kanadalaishyökkääjä Ryan McLeod olivat ottelun hahmot 4-2 (1-0, 2-0, 1-2) -kotivoitossa Carolina Hurricanesista.

Luukkonen torjui 35 kertaa ja McLeod teki NHL-uransa ensimmäisen hattutempun Suomen aikaa varhain torstaina pelatussa ottelussa.

Buffalo majailee jumbona itäisessä konferenssissa, jossa Carolina on neljäntenä. Luukkonen ja McLeod korostivat molemmat voiton merkitystä.

– Valtava voitto meille. Se on hyvä joukkue, jonka juuri voitimme, McLeod iloitsi.

– Iso voitto meille, Luukkonen säesti.

Luukkonen torjui kauden 14. voittonsa.

– Pelasimme mielestäni hyvin täydet 60 minuuttia. Se ei ollut täydellistä, mutta teimme hyvää työtä ja pelasimme silti itsevarmasti, vaikka puolustimme lopussa enemmän, Luukkonen kommentoi seuransa verkkosivuilla.

McLeod täydensi hatullisen erikoisella tavalla. Tage Thompsonin laukaus kilahti lopussa Carolinan tyhjän maalin tolppaan.

McLeod yritti iskeä kiekon sisään, mutta Carolinan Brent Burns ehti lyödä tämän mailan poikki sitä ennen. Tuomarit tulkitsivat McLeodille kuitenkin maalin, koska hänen yrityksensä tyhjiin oli estetty sääntöjen vastaisesti.

Carolinan päävalmentaja Rod Brind’Amour jakoi risuja erityisesti puolustajilleen.

– Puolustajamme eivät olleet tänä iltana kovinkaan hyviä. He eivät käsitelleet kiekkoa tarpeeksi hyvin.

Carolinan Jesperi Kotkaniemi kuittasi syöttöpisteen Jaccob Slavinin toisen erän alkupuolella tekemään 3-1 -kavennukseen.

Carolinan Sebastian Aho ja Juha Jääskä, sekä Bostonin Henri Jokiharju jäivät ilman tehopisteitä.

Aho on tehnyt tämän kauden 45 ottelussa 44 (13+31) tehopistettä, mutta viime aikoina on ollut huolestuttavan hiljaista.

Aho on kuitannut viidessä viimeisessä ottelussa vain yhden syöttöpisteen. Ahon maalisaldo on jäänyt yhdeksässä viime ottelussaan ainoastaan yhteen.

Connor McDavid tehoili

Edmonton Oilers kukisti viime yön toisessa ottelussa Minnesota Wildin 5-3 (2-2, 1-1, 2-0).

Edmontonin supertähti Connor McDavid oli ottelun tehomies saldolla 2+1.

Edmontonin Kasperi Kapanen pelasi ottelussa reilut yhdeksän minuuttia ja jäi ilman tehopisteitä.

Edmonton on läntisessä konferenssissa kolmantena ja Minnesota neljäntenä.

NHL:n tulokset 15.1.:
Buffalo-Carolina 4-2
Minnesota-Edmonton 3-5

Lue myös:TPS onnistui voittamaan vaikka sen “ei olisi pitänyt” – näin päävalmentaja kommentoi

LUE MYÖS: Näkökulma: Valitse puolesi, Francesco Totti – Ikuinen kaupunki odottaa (FutisUutiset.fi)