Suomi taipui Kanadalle 1-2 jääkiekon naisten alle 18-vuotiaiden MM-kisojen välierässä sunnuntaina. Kanada vei kamppailun laukaukset nimiinsä selvästi 45-10.
Jokaisessa erässä tehtiin yksi maali. Jääkiekkolegenda Jarome Iginlan tytär Jade Iginla vei Kanadan 1-0 -johtoon. Suomen tasoituksesta vastasi Tilli Keränen. Madison Chandler vastasi Kanadan voittomaalista kolmannen erän puolivälissä.
Tyttöleijonat oli yllättänyt Kanadan alkulohkossa. Uusintaa ei saatu aikaiseksi.
– Joukkueessa on kuusi pelaajaa, jotka ovat pelanneet tällaisissa otteluissa. Pystyimme antamaan Kanadalle tänäänkin hyvän vastuksen ja missään vaiheessa ottelua ei ollut täysin selvää se, kumpi ottelun tulee lopulta viemään. Koko joukkueen lataus ottelussa oli järjettömän hyvä, Suomen päävalmentaja Mira Kuisma kommentoi Jääkiekkoliiton verkkosivuilla.
Suomi kohtaa maanantaina pronssiottelussa Ruotsin, joka taipui välierässä USA:lle 2-3.
– Pelattiin tosi hyvin. Se ei nyt tällä kertaa riittänyt. Taisteltiin kuitenkin loppuun asti. Uskon, että jokainen muija tuolla kopissa antaa kaikkensa huomenna. Lähtetään sen mitalin kanssa kotiin. Totta kai Ruotsia vastaan peli sytyttää kaikki, Keränen sanoi.
Lue myös:Tuomo Ruutu sai jatkopestin NHL:ään – apuvalmentajilla karu kohtalo
Lue myös:New York Rangersin kohulupaus solmi jatkosopimuksen – palaa rapakon taakse
































