TPS vankisti otettaan Liigan pudotuspelien kotiedusta kaatamalla Turussa vierailleen HPK:n numeroin 4-2 (3-1, 0-0, 1-0). Voiton myötä TPS:n ero viidentenä olevaan HPK:hon kasvoi kahdeksaan pisteeseen.

Nälkäisen ilmeikkäänä kaukalossa esiintynyt TPS ei lamaantunut poissaolijoista, vaan antoi uusien ratkaisijoiden nousta esiin.

Isäntien ensimmäisen siipaisi maalinedustalta uransa ensimmäisessä Liiga-ottelussaan 19-vuotias hyökkääjä Olli Valtola.

– Vähän jännitti alkushow’t ja ensimmäiset vaihdot, mutta siitä se sitten lähti, kuten ennenkin. Hyvin pystyimme kairaamaan pisteet pelistä. Kiekko menee kaapin päälle talteen jonon jatkeeksi, Valtola kuvailee tuntojaan seuransa sivuilla.

HPK:n tasoituksen jälkeen Zach Budish vei isännät jälleen johtoon, Olli Kaskisen ja Patrick Bjorkstrandin syötöistä.

Erän viimeisellä minuutilla Elmeri Erosen viivaohjus sujahti vielä kertaalleen Kerhon maaliin ja illan käsikirjoitus kävi kaikille selväksi. Budish kirjautti Erosen osumaan syöttöpisteen.

Maalittoman toisen erän jälkeen HPK kavensi tilanteeksi 3-2, kun pelikellossa oli aikaa jäljellä vajaa viisi minuuttia.

Sarjapisteiden kohtaloa tuo maali ei kuitenkaan vaarantanut, sillä Budish niisti illan toisen osumansa tyhjään HPK-maaliin. Syötöt tähän tarjosivat Teemu Väyrynen sekä Jonne Virtanen.

Lähde: TPS

https://twitter.com/HCTPS/status/1093954442980925440

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)