Jääkiekon SM-liigassa pelattiin lauantaina täysi seitsemän ottelun kierros. Tappara on korjannut kurssinsa mainiosti, mutta HIFK:n kriisi syveni entisestään.

Tapparalla oli vaikea tammikuu, mutta nyt joukkue liitää taas jo neljän ottelun mittaisessa voittoputkessa.

Tappara kohtasi lauantaina Hämeen paikallispelissä HPK:n ja otti 4-2-vierasvoiton.

HPK sinnitteli pitkään tuloksessa kiinni, mutta päätöserässä Petteri Puhakka laukoi voittomaaliksi jääneen 3-2-osuman ja loppunumerot viimeisteli tyhjään maaliin Heikki Liedes.

Tappara on sarjassa toisena, surkeaa kautta pelaava HPK toiseksi viimeisenä.

Helsingin IFK:n kriisi syvenee SM-liigassa. Lauantaina se kävi häviämässä Kuopiossa.

HIFK aloitti terävästi KalPaa vastaan, mutta taipui lopulta kotijoukkueelle maalein 2-4.

Kasper Kotkansalo laukoi HIFK:n 1-0-johtoon avauserässä, mutta toisessa erässä homma kääntyi.

Benjamin Korhonen ja Matyas Kantner nostivat maaleillaan KalPan jo johtoon.

Päätöserässä Joonas Rask tykitti HIFK:n rinnalle, mutta sen jälkeen Kuopion illassa osui enää vain kotijoukkue. Kantner vei heti perään KalPan uudelleen johtoon ja lopullisen niitin iski Ville Ruotsalainen.

HIFK on hävinnyt jo viisi ottelua putkeen ja edellisistä kahdeksasta ottelusta se on voittanut vain yhden. Helsinkiläisten kriisi on jo syvä. KalPa on voittanut nyt kaksi ottelua putkeen. HIFK:lla voi tehdä yllättäen tiukkaa jopa kuuden joukkoon pääseminen.

Mikkelin Jukureiden pitkä voittoputki tuli lauantaina päätökseen SM-liigassa, kun joukkue taipui KooKoolle.

Jukurit jäi pahasti telineisiin KooKoota vastaan. KooKoo voitti maalein 5-2.

Petter Emanuelson vietti hurjaa tehoiltaa. Hän kaatoi Jukurit lähes yksin tehoilla 2+2.

Jukurit oli voittanut ennen lauantai-iltaa kahdeksan ottelua putkeen, mutta nyt raju putki viimein päättyi.

KooKoo oli hävinnyt kaksi edellistä otteluaan, mutta otti nyt arvokkaan voiton.

Ilves hävisi vielä eilen Kärpille, mutta otti nyt maukkaan revanssin 4-1-voitolla Oulusta. JYP kaatoi TPS:n jatkoajalla 4-3, Sport yllätti voittomaalikilpailun jälkeen Pelicansin sekä Lukko voitti SaiPan vasta jatkoajalla maalein 4-3.

SM-liigan tulokset lauantaina 3.2:
HPK-Tappara 2-4
JYP-TPS 4-3 ja
KalPa-HIFK 4-2
KooKoo-Jukurit 5-2
Sport-Pelicans 3-2 vl
Lukko-SaiPa 4-3 ja
Kärpät-Ilves 1-4

Lue myös: HS: HIFK teki peliliikkeen siirtomarkkinoilla – hankinnassa erikoinen yksityiskohta

LUE MYÖS: Näkökulma: Turha kilpailu sittenkin isossa roolissa? (FutisUutiset.fi)