Uutinen julkkisjääkiekkoilija Janne Puhakan kuolemasta on järkyttänyt suomalaisia. Ilta-Sanomat uutisoi maanantaina, että miesystävä Rolf Nordmo olisi ampunut Puhakan yksityisasunnossa Espoon Henttaalla.

Puhakka, joka pelasi SM-liigaa Espoo Bluesissa kaudella 2015-16, tuli julkisuuteen 2019 kertomalla Helsingin Sanomien haastattelussa olevansa homoseksuaali. Hän oli ensimmäinen SM-liigan pelaaja, joka kertoi homoseksuaalisuudestaan avoimesti.

Myöhemmin Puhakka tuli julkisuuteen 37 vuotta vanhemman miesystävänsä Nordmon kanssa. Puhakka kertoi Ilta-Sanomille 2021 suhteestaan. Pari oli tutustunut toisiinsa Helsingissä 2014 ja oli yhdessä Puhakan kuolemaan saakka.

Viime talvena Puhakka kommentoi sosiaalisessa mediassa kiekkolegenda Teemu Selänteen some-tölväisyä presidenttiehdokas Pekka Haaviston ja Antonio Floresin suhteesta. Selänteelle homous ei ollut ongelma:

”Ei tässä homous tietenkään ole mikään ongelma, vaan ikäero. Se, että vanha äijä yrittää iskeä todella nuorta poikaa. Eikä tämä ole ainoa kerta. Onko se sulle ok? No, niin kuin sanoin kukin tyylillään”.

Puhakka otti Selänteen paljon kritiikkiä saaneeseen tölväisyyn somessa kertomalla omasta suhteestaan:

”Me olemme puolisoni kanssa kaksi aikuista ihmistä ja ollaan kuljettu yhteistä matkaa yhdeksän vuotta. Meidän ikäero on 37 vuotta. Meidän päivä alkaa yhteisellä aamukahvilla ja sen jälkeen lähdetään töihin. Työpäivän jälkeen yleensä syömme yhdessä sekä käydään harrastuksissa, aika erikoisen kuuloista arkea sanoisin?”

Lue myös:IS: SM-liigan entinen jääkiekkoilija tapettiin Espoossa

LUE MYÖS: Haastattelu: Valmentajavelho hehkuttaa Liigan finaalijoukkueita – ”Molemmilla uniikki tarina” (Siniviiva.fi)