Jääkiekon SM-liigassa pelataan torstai-iltana taas yksi valtavien panosten ottelu, kun SaiPa ja KalPa iskevät yhteen.

Joukkueet ovat ennen illan kierrosta peräkkäisillä sijoilla sarjataulukossa ja tasapisteissä. SaiPa on neljäntenä ja KalPa viidentenä. Molemmilla on 92 pistettä.

Ottelun merkitys on siinä mielessä iso, että kumpikin joukkue haluaa neljän parhaan joukkoon.

Sillä on tällä kaudella valtava merkitys, sillä neljä parasta pääsee suoraan neljännesvälieriin. Neljälle parhaalle on tarjolla myös merkittävä lepoetu, kun sijoille 5-12 sijoittuneet joukkueet joutuvat pelaamaan jo keskenään kovat pudotuspelisarjat.

KalPa on lähtökohtaisesti ottelun suosikki. Kuopiolaiset ovat nimittäin juuri nyt SM-liigan kuntopuntarin kärki voitettuaan peräti yhdeksän ottelua putkeen.

Raimo Helmisen valmentama SaiPa on tehnyt jo nyt tällä kaudella kovan sensaation, mutta tietysti senkin tie vaikeutuu merkittävästi, mikäli se ei ole neljän parhaan joukossa.

SaiPan otteissa on ollut viime viikkoina ollut jo havaittavissa pieniä hyytymisen merkkejä. Kapealla pelaajamateriaalilla operoivalle joukkueelle voisi olla liikaa joutua karsimaan paikastaan puolivälierissä.

Ville Hirvonen

LUE MYÖS: Näkökulma: Tähtisikermän haamu vai Mestarien liigan musta hevonen? (FutisUutiset.fi)