Jääkiekon SM-liigaseura Lappeenrannan SaiPa uudistuu ensi kaudeksi todella kovalla kädellä. SaiPa tiedotti perjantaina, että sen joukkue muuttuu rajusti ensi kaudeksi.
SaiPa kertoi perjantaina, että peräti 10 tämän kauden joukkueessa pelannutta pelaajaa siirtyy tämän kauden jälkeen muualle.
SaiPan jättävät tämän kauden jälkeen Elmeri Kaksonen, Tomas Zaborsky, Joni Nikko, Matias Mäntykivi, Eemil Erholtz, Niklas Nevalainen, Sam Lofquist, Mario Grman, Markus Kojo, Micke Saari.
Nimekkäin lähtijä on tietysti Tomas Zaborsky. Kokenut konkari onnistui vielä tälläkin kaudella erinomaisesti ja iski tehot 15+26=41.
SaiPa kertoi samalla myös tehneensä jatkosopimuksen puolustaja Simo-Pekka Riikolan kanssa. Jatkosopimus on yksivuotinen. Ovi kävi myös toiseen suuntaan, sillä seura kertoi tehneensä sopimuksen yhdeksän junioripelaajan kanssa.
SaiPa sijoittui tämän kauden SM-liigassa 13. sijalle ja jäi pudotuspelien ulkopuolelle.
Teksti Ville Hirvonen
































