Juhamatti Aaltonen saattaa kiekkoilla loppukauden Lahden Pelicansissa, kertoo ruotsalaislehti Expressen.
Lehden mukaan Aaltosen nykyinen seura Skellefteå AIK neuvottelee paraikaa siirrosta lahtelaisten kanssa. Lehti paljastaa, että sopimusneuvottelut ovat loppumetreillä.
33-vuotiaan maailmanmestarin SHL-kausi on ollut hankala, sillä hän on tehnyt 35 ottelussa ainoastaan yhden maalin ja yhdeksän tehopistettä. Taituri tiputettiin tällä viikolla joukkueen kokoonpanosta.
Aaltosen agentti Juuso Pulliainen kertoi Kalevalle, että siirto kesken kauden toiseen seuraan on mahdollista.
Pelicans puolestaan julkaisi Twitterissä kuvan, joka oli vihje uudesta pelaajahankinnasta. Kuvan mukaan Lahteen olisi saapumassa oikealta ampuva hyökkääjä, mikä sopii Aaltoseen.
Aaltonen pelasi Pelicansissa kauden 2009-10, jolloin hän oli koko sarjan suurimpia tähtiä takoessaan runkosarjassa 28 maalia ja 49 tehopistettä.
































