Pelicans kukisti perjantaina Liigan jumbona olevan Ässät 6-3. Tasainen taisto repesi lopussa, kun lahtelaiset tekivät kaksi osumaa viimeisen 18 sekunnin aikana.
Pelicansin päävalmentaja Ville Nieminen myönsikin, että Ässät pystyi heittämään mielenkiintoisen haasteen.
– Ennakkoluulottomasti ja vaarallisesti hyökkäsivät koko ajan. He ajoivat meidän taustoistamme ohi maalille. Paljon sellaisia ”oh hoh” -tilanteita meillä, kun vastustaja tulee täysillä tilanteisiin, kommentoi Stanley Cup -voittaja lehdistötilaisuudessa.
Nieminen kiitteli myös omiaan. Henkiseltä puolelta löytyi riittävää potkua.
– Onneksi olimme tänään sitkeitä. Maalinteossa kävi onni, mutta samaan aikaan oltiin kyllä sitkeitä puolustuspäässä paikoissa.
































