Rauman Lukko oli vielä 40 minuutin jälkeen kiinni täydessä pistepotissa jääkiekon SM-liigassa HIFK:ta vastaan, mutta päätöserä mursi raumalaisten haaveet voitosta ja mukaan Helsingistä lähti vain yksi piste. HIFK oli parempi jatkoajalla lukemin 3-2.

Lukko oli kotijoukkuetta parempi ensimmäiset kaksi erää, mutta Lukon päävalmentaja Pekka Virta ei ollut kokonaisuuteen tyytyväinen.

– Ei kovin hyvä peli meiltä missään kohtaan. Rakenteellisesti menimme ihan liikaa päästä päähän ja annoimme heille maalipaikkoja. Vaikka onnistuimme maalinteossa ja monessa muussakin asiassa ihan ok, niin en ole tyytyväinen pelin juoksuun. Siitä saatiin kovaa oppia, Virta harmitteli.

Virta muistutti myös, että Lukolla on kokoonpanohuolia.

– Täytyy kuitenkin muistaa, että meillä on pelaajia, jotka eivät ole pelanneet kuin A-nuorten SM-liigaa ja sitäkin häntäpäässä. He ovat tällä hetkellä aika kovilla jääajoilla, kun meidän kovin pakki on sivussa. Ei se mikään selitys ole, mutta täytyy kuitenkin ymmärtää heitäkin. Harmittaa, ettei saatu enempää mukaan, Virta sanoi.

Päätöserässä peli aukesi ja kotijoukkue tuli kovaa päälle. Lopulta HIFK:n isot yksilöt Erik Thorell, Juha Jääskä sekä Joonas Rask iskivät helsinkiläisille tarvittavat maalit voittoon.

– Jos lähdet maalintekokilpailuun tämän tason joukkuetta ja yksilöitä vastaan, niin se ole se kaikista viisain ratkaisu. Sitten se 3-0-maali olisi pitänyt tehdä, kun ne omat paikat oli ja lyödä se niska poikki. Se ei onnistunut tänään, mutta ei se sen kummempaa ole. Mennään eteenpäin ja katsotaan, mitä huominen tuo tullessaan. Oikoteitä ei ole, se on selvä, Virta linjasi.

Ville Hirvonen, Helsinki

https://twitter.com/TeamRaumanLukko/status/1085972566173454336

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)