
Patrik Laineen NHL-ura on saanut uuden sysäyksen hänen siirryttyään kesällä Montreal Canadiensiin. Laine on tekemässä vahvaa paluuta huipulle.
Laine on parhaana kautenaan tehnyt NHL:ssä 44 maalia ja on osoittanut vahvoja merkkejä iskemällä kuusi maalia seitsemässä ensimmäisessä ottelussaan Canadiens-paidassa. Vaikka kaikki maalit ovat tulleet ylivoimalla, niin tamperelaisen otteissa on nähtävissä samanlaista paloa kuin NHL-uran alkuaikoina.
Laineen mukaan hän ei ole kuitenkaan pelkästään maalintekijä eikä saa arvostusta muista ominaisuuksistaan.
– Yritän aina olla paras mahdollinen pelaaja enkä ole koskaan nähnyt itseäni pelkästään maalintekijänä. Se on median keksintö.
– Mielestäni olen todella hyvä syöttäjä ja osaan puolustaa ja tehdä kaikki ne asiat. Joskus se vain on vaikeaa, sillä toisellekin joukkueelle maksetaan emmekä me vain luistele siellä keskenämme, Laine pohdiskelee Sportsnetin haastattelussa.
Laine myöntää, että on vasta matkalla huipputasolleen, mutta on valmis vuodattamaan hikeä päästäkseen taas sarjan eliittipelaajien joukkoon.
– Täytyy jatkaa työntekoa joka päivä. Jääkiekko on hauskaa, hauskaa pelata, hauskaa harjoitella ja yritän kehittyä, ja pidättäydyn siinä päivittäin, yritän tulla paremmaksi.
Lue myös: NHL:n suomalaissankarilta paljastus – ”Katsoin itse asiassa syöttöä”
Lue myös: Patrik Laineen päävalmentaja nostaa tähtensä menestyksen syyn – ”Siitä se lähtee”