Hyökkääjä Aarne Talvitien Utica Comets käynnisti kautensa jääkiekon farmiliiga AHL:ssä komealla kotivoitolla sunnuntaina. Utica jyräsi maalivahti Ukko-Pekka Luukkosen ja puolustaja Oskari Laaksosen Rochester Americansin 6-2.
Rochester johti kamppailua kahteen otteeseen ennen kuin Utica lähti karkumatkalle NHL-seura New Jersey Devilsin huippulupaus Alexander Holtzin kahdella osumalla. Talvitie muutti lukemiksi 5-2 päätöserän alussa.
Maali oli Talvitielle uran toinen AHL:ssä. Hän ehti heiluttaa verkkoa kerran viime keväänä siirryttyään New Jerseyn farmijoukkueen riveihin USA:n yliopistosarjasta. Suomen nuorten maailmamestaruuteen vuonna 2019 kipparoinut Talvitie solmi NHL-sopimuksen New Jerseyn kanssa viime maaliskuussa.
Kuusi kertaa antautunut Luukkonen torjui 18 laukausta. Laaksonen (0+1) syötti ottelun avausosuman.
Laaksosen tapaan yhden syöttömerkinnän kirjauttivat Bridgeport Islandersin Otto Koivula, Manitoba Moosen Ville Heinola, Providence Bruinsin Urho Vaakanainen sekä Wilkes-Barre/Scranton Penguinsin Valtteri Puustinen ja Juuso Riikola.
Koivulan kolmannessa erässä syöttämä maali toi Bridgeportille yhden sarjapisteen. Islanders hävisi lopulta Springfield Thunderbirdsille voittolaukauskilpailun päätteeksi 3-4. Heinola syötti ottelun viimeisen maalin, kun Manitoba murskasi Toronto Marliesin vieraissa 5-0.

































