Jääkiekkoilija Roby Järventie on aloittanut ensimmäisen kokonaisen kautensa rapakon takana. Järventie kuuluu NHL-seura Ottawa Senatorsin sopimuspelaajiin. Tampereen Ilveksestä maailmalle lähtenyt 19-vuotias laitahyökkääjä edustaa tällä hetkellä Ottawan farmiseuraa Belleville Senatorsia.
Ottawa varasi Järventien kesän 2020 NHL-draftin toisella kierroksella. Senators odottaa isoja asioita tamperelaiselta.
– Järventie on taitava jätkä, joka pystyy laittamaan kiekkoa verkkoon tärkeillä hetkillä. Sitä tuollaiset jätkät tekevät vaikka ei sattuisi paras päivä kohdalle. He pystyvät olemaan ratkaisijoita. Ei pidä unohtaa, että hän täytti 19 vuotta vasta elokuussa. Hän saattaa olla nuorin pelaaja AHL:ssä tällä kaudella, AHL-Senatorsin päävalmentaja Troy Mann kertoi InsideAHLHockey-verkkosivustolle.
Järventie piipahti Bellevillessä jo viime keväänä. Hän kirjautti neljässä ottelussa tehot 2+1=3. Tällä kaudella kaksi ensimmäistä ottelua ovat tuottaneet yhden syöttömerkinnän.
Järventie tietää, että hänellä on paljon opittavaa.
– Meillä on hyvä valmennustiimi täällä. He antavat minulle hyviä neuvoja. Minulla on paljon opittavaa systeemeistämme. (Apuvalmentaja) Ben Sexton näyttää minulle videoita joka päivä ja opin niistä. Minun pitää saada lisää voimaa ja työstää vähän kaikkea. Tulen saamaan täällä paljon peliaikaa, pääsen kehittämään peliäni ja tutustumaan pohjoisamerikkalaiseen tyyliin. Se on tärkeintä, Järventie sanoi.
Se iso tavoite kuultaa jossain tulevaisuudessa. Nyt Järventieltä odotetaan tehoja farmisarjassa.
– Järventie tulee pelaamaan NHL:ssä jossain vaiheessa, mutta me tietenkin odotamme häneltä isoja asioita. Hän on yksi niistä jätkistä, joka tulee auttamaan valtavasti jos aiomme menestyä, Mann totesi.

































