Jääkiekon SM-liigaseura HIFK tiedotti keskiviikkona kolmesta jatkosopimuksesta. Hyökkääjä Lennart Petrell sekä puolustaja Ville Varakas ja Markus Kankaanperä jatkavat Helsingissä myös ensi kaudella.
HIFK:n päävalmentaja Jarno Pikkaraisen mielestä jatkot ovat tervetullut uutinen.
– Kokeneet kaverit ovat näissä kevään peleissä sellaisia suunnannäyttäjiä. Siinä mielessä on hyvä juttu, että he jatkavat joukkueessa. Voittamisen kokemusta meillä ei tässä joukkueessa liikaa ole, joten on arvokasta, että sitä nyt saadaan pidettyä, Pikkarainen kommentoi.
Keskiviikkona HIFK kaatoi Sportin 5-2. Kolme pistettä olivat kuuden joukkoon mielivälle joukkueelle todella tärkeät.
– Kaikki pisteet ovat aina tärkeitä. Saimme ihan hyvän lähdön peliin, mutta sitten se yksi jäähy vähän sotki sitä. Ensimmäisessä erässä näki selvästi, että Sport oli tullut ottamaan tunnetta pois pelistä. Aika paljon he pysäyttivät kiekkoa oman maalin taakse. Toisessa erässä paransimme ja saimme painetta ja riistoja. Kolmas erä oli sitten jatkumoa siihen. Neljäs maali oli meille iso, Pikkarainen kommentoi.
Ville Hirvonen, Helsinki
































