NHL-seura Chiacgo Blackhawksia kolisteleva skandaali uhkaa keinuttaa myös Florida Panthersia. Blackhawksia syyttävä pelaaja on nyt paljastanut henkilöllisyytensä. Hän on Kyle Beach.
Beach oli Chicagon ykköskierroksen varaus kesän 2008 NHL-draftissa. Blackhawks kutsui hänet farmista harjoitusvahvuuteensa kevään 2010 pudotuspelien aikana. Beach kertoo, että tuolloin Chicagon videovalmentajana toiminut Brad Aldrich pakotti hänet seksuaaliseen tekoon.
Beachin syytösten johdosta tehtiin tutkimus, jonka tulokset julkaistiin tiistaina. Sen seurauksena Chicagon General Manager Stan Bowman erosi tehtävästään. Hän toimi tuolloin keväällä 2010 ensimmäistä kauttaan Blackhawksin GM:na. Bowman sai tietää videovalmentajan teosta, mutta ei ryhtynyt riittäviin toimenpiteisiin.
Beach on varma, että tuolloin Blackhawksin päävalmentajana toiminut Joel Quenneville tiesi myös asiasta.
– Stan Bowman on siteerannut Joel Quennevillea – mutta tämä ei ole sitaatti, nämä ovat minun sanojani – että pudotuspelit ja Stanley Cupin tavoittelu olivat tärkeämpiä kuin tämä pakottaminen seksuaaliseen tekoon. En voi uskoa sitä. Ihmisenä en voi uskoa sitä enkä voi hyväksyä sitä, Beach sanoi TSN-kanavan haastattelussa.
– Heti sen jälkeen, kun ilmoitin asiasta (Blackhawksin mentaalivalmentaja) James Garylle (toukokuussa 2010), niin olen todistanut tapaamisia, jotka on pidetty Joel Quennevillen toimistossa. Hän ei pysty millään kieltämään sitä, etteikö hän olisi tiennyt asiasta eikä ole millään mahdollista, että Stan Bowman keksisi sen siteerauksen.
Quenneville toimii tällä hetkellä Floridan päävalmentajana. Aleksander Barkovin kipparoima Panthers on aloittanut kauden seitsemällä peräkkäisellä voitolla.
– Jos tämä asia olisi ilmoitettu jollekin muulle kuin (Blackhawksin silloiselle puheenjohtajalle) John McDonaghille tai Joel Quennevillelle tai Stan Bowmanille – jollekin, jolla ei ollut panosta Stanley Cupin voittamisessa, niin asia olisi käsitelty ja kaikkia minun jälkeeni tulleita olisi suojeltu, Beach painotti.
Nykyinen Winnipeg Jetsin GM Kevin Cheveldayoff toimi 2010 Blackhawksin apualais-GM:na. Sekä Quenneville että Cheveldayoff ovat kiistäneet tienneensä Beachin syytöksistä.
Quenneville tapaa NHL-pomo Gary Bettmanin torstaina. Tuolla tapaamisella voi olla isoja vaikutuksia kaukalon puolella upeasti alkaneelle Panthersin kaudelle.
Beach ei koskaan pelannut NHL:ssä. Hän kiekkoilee tällä hetkellä Saksan kolmannella sarjatasolla.
































