HELSINKI.Helsingin IFK:n pudotuspelikevään yllä oli kysymysmerkkejä ennen Kärpät-puolivälieräsarjaa. Joukkue oli käynyt pitkän pelitauon ja koronan läpi.

Puolivälieräsarjassa HIFK lähetti kuitenkin Kärpät tylysti otteluvoitoin 3-0 laulukuoroon ja koronan runtelema joukkue antoi myrskyvaroituksen.

HIFK jaksoi painaa kaikissa kolmessa ottelussa hyvällä intensiteetillä ja Kärpät oli sarjassa ison osan aikaa vastaantulija. Nyt HIFK:ta odottaa seuraava haaste, kun se kohtaa välieräsarjassa Turun Palloseuran.

Saatiinko kysymyksiin vastauksia jo puolivälieräsarjassa, päävalmentaja Jarno Pikkarainen?

– Mielestäni jaksettiin ihan hyvin. Tietenkään se peli ei ole vielä siellä, missä se oli ennen taukoa, mutta oikeita askeleita otettiin. Meillä on varaa vielä parantaa ja se on tärkeää tällaisessa playoff-keväässä, Pikkarainen sanoiSport Contentille.

HIFK pelasi vakuuttavan sarjan Kärppiä vastaan. Se voitti kaikki kolme ottelua ja paransi koko ajan otteitaan. Haasteitakin oli, mutta joukkue selvisi niistä hienosti yli. Pikkarainen puhui ennen pudotuspelien alkua siitä, että joukkueen pitää ottaa riittävän määrätietoisia askeleita ja tämä näytti myös onnistuvan.

– Kyllä sillä tavalla, että kuitenkin se kolmas peli oli paras peli meiltä. Kaikki pelit olivat tosi tiukkoja ja saimme kaikkiin hyvät alut, mutta ennen kaikkea se kolmas peli oli paras peli meiltä. Kyllä me hyviä askeleita otettiin, Pikkarainen näkee.

HIFK:n nelosketju ratkaisi kaksi ensimmäistä peliä ja oli sarjassa isossa roolissa, mutta viimeisessä pelissä myös helsinkiläisten tulosyksikkö heräsi Anton Lundellin johdolla.

– Mutta kyllä rahkeissa löytyy vielä. Pystymme parantamaan peliä niin yksilö kuin viisikkotasollakin, Pikkarainen vahvisti.

Pudotuspeleissä nähdään usein tietynlaisia käännekohtia, jotka hitsaavat joukkuetta yhteen ja yksi sellainen on nähty jo HIFK:kin osalta tänä keväänä. Se menetti Kärpät-sarjan toisessa ottelussa kolmen maalin johtonsa Helsingissä ja joutui jatkoajalle. Se oli henkisesti iso juttu, mutta siitä selvittiin.

– Varsinkin se toinen peli mittasi meitä henkisesti. Menetettiin siinä kolmen maalin johto ja se on aina testi joukkueelle. Se ote, millä pystyttiin kuitenkin pelaamaan ja saatiin se voittomaali myös, niin se auttoi meitä varmasti henkisesti, Pikkarainen sanoi.

HIFK kohtaa seuraavaksi välieräsarjassa TPS:n. Ottelusarja käynnistyy torstaina Helsingissä.

Teksti Ville Hirvonen

LUE MYÖS: Kiekkojätti Mico Lampinen teki valitettavia paljastuksia EM-pettymyksen jälkeen (UrheiluAreena.fi)