
Suomalaisen jääkiekon suurimpiin lupauksiin kuuluva Brad Lambert ottaa parhaillaan tuntumaa Pohjois-Amerikan kiekkoon pelatessaan Winnipeg Jetsin tulevaisuuden lupauksista koostuvassa joukkueessa. Lambert on ehtinyt jo vakuuttaa otteillaan.
Lambert iski maalin ja syötti toisen, kun Winnipeg voitti nuorten lupausten ottelussa Edmontonin viime viikolla 3-2. Hän onnistui toistamiseen myös maanantaina pelatussa ottelussa Calgarya vastaan, jonka Winnipeg voitti 5-3.
Kiekkoraamatuksi tituleerattu The Hockey News kirjoitti Lambertin olevan askeleen edellä suurinta osaa eurooppalaisista ikätovereistaan. Lambertista povattiin aiemmin aivan kärkipään varausta, mutta heikko viime kausi pudotti hänet lopulta varaussijalle 30, josta Winnipeg nappasi hänet.
Lambert ei anna odotettua alhaisen varausnumeron vaikuttaa, vaan taistelee tiukasti paikasta Winnipegin joukkueessa.
– Yritän tehdä kaikkeni harjoitusleirillä ansaitakseni paikan joukkueessa. Menen vain jäälle ja yritän tehdä kaikkeni täällä ja sitten harjoitusleirillä. Sitten näemme minne he laittavat minut, Lambert totesi The Hockey Newsin sivuilla.
THN kehuu erityisesti Lambertin monipuolisuutta. Hänet varattiin sentterinä, mutta hän on pelannut vasenta laitahyökkääjää.
Lue myös: Patrik Laine supertähden rinnalle! ”Haluan nähdä, onko heidän välillään kemiaa”