Liigan kurinpitodelegaatio tiedottaa, että JYPin Nolan Yonkman on saanut neljän ottelun pelikiellon.
Isokokoinen puolustaja saa rangaistuksen Lukko–JYP-ottelussa tapahtuneesta päähän kohdistuneesta taklauksesta, jonka kohteena oli isäntien Ville Petman.
– Kurinpitodelegaatio toteaa, että videotallenteelta tehtyjen havaintojen mukaan kaukalon päädyssä Yonkmanin ja Petman välisen kamppailu- ja taklaustilanteen jälkitilanteessa Yonkman iskee voimakkaasti vasemmalla kyynärpäällään taaksepäin osuen takanaan olevaa Petmania päähän, lukee perusteluissa.
Yonkman perusteli myös omaa toimintaansa, mutta selitys ei lieventänyt rangaistusta.
– Yonkman on selittänyt kyynärpääiskuaan tarkoituksenaan suojella itseään selkäpuolelta tulevalta kontaktilta ja viitannut ottelun aiempiin tapahtumiin, jossa Yonkmania on taklattu selkään. Kurinpitodelegaatio toteaa, ettei pelaaja voi oikeuttaa tekojaan ottelun aikaisemmilla tapahtumilla, kerrotaan päätöksessä.
Lähde: Liigan tiedote

































